
Soveltuuko koirani kasvatus- tai kuntoutuskoiraksi?
Monet miettivät, voivatko he ostaa koulutetun koiran vai pitäisikö heidän kouluttaa oma koiransa itse. Omistajan ja koiran välinen vuorovaikutus on erittäin tärkeää palveluskoiran kanssa työskentelyssä. Tässä artikkelissa palveluskoirien kouluttamisen parissa työskentelevä Sara Karlberg kertoo palveluskoiran tärkeimmistä ominaisuuksista.

Koiran silmävauriot
Koiran silmä voi vaurioitua esimerkiksi rajussa leikissä, puremahaavan yhteydessä tai vieraan esineen joutuessa silmään. Tästä artikkelista löydät ensiapuohjeet useimpiin koiran silmävammoihin.
Näin sidot kuonositeen
Yleisesti ottaen loukkaantunutta koiraa kannattaa lähestyä aina varovasti ja rauhallisesti juttelemalla, älä siis hiivi yllättäen koiran luo. Vaikka koira olisi kuinka kiltti ja rauhallinen muuten, voi koira olla arvaamaton ja esimerkiksi purra kovien kipujen ja paniikin takia. Pane sen vuoksi koiralle aina kuonokoppa tai side kuonon ympärille.

Koiran rokotukset
Koiran rokottaminen on olennainen osa koiran perusterveydestä huolehtimista ja vastuullista koiran omistamista. Suomessa koirat tulisi rokottaa kennelyskää, rabiesta, penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta ja parvovirusta vastaan.

Yleisimpiä kysymyksiä pennun hoidosta
Sinulla on varmasti paljon kysymyksiä siitä, mikä rotu sinulle sopisi, miten pentu kasvatetaan, kuinka paljon sitä pitäisi ulkoiluttaa tai miten pentu koulutetaan olemaan yksin kotona. Tässä artikkelissa vastaamme yleisimpiin kysymyksiin pennun hoidosta.

Koiranpennun vatsavaivat
Pennun vatsa on herkkä, eikä oksentelu tai ripuli ole sen vuoksi harvinaista. Tässä artikkelissa kerromme vinkkejä, joilla voit ehkäistä yleisimpiä pennun vatsaongelmia.

Aika hakea pentu kotiin?
Haetko pian uuden ystäväsi kotiin? Tässä artikkelissa annamme vinkkejä, joiden avulla saat pennun tuntemaan olonsa turvalliseksi heti ensimmäisistä yhteisistä hetkistä alkaen.

Näin opetat pennun sisäsiistiksi
Tekeekö pentusi vielä tarpeensa sisälle? Tässä artikkelissa neuvomme, kuinka koulutat pennusta sisäsiistin.

Yksinolon harjoittelu
Useimmat koirat pärjäävät useita tunteja yksin kotona. Mutta milloin ja miten yksinoloa tulisi alkaa harjoitella?

Pennun aktivointi
Kaikki pennut tarvitsevat päivittäistä aktivointia ja virikkeitä kehittyäkseen ja voidakseen hyvin. Tässä artikkelissa annamme muutamia vinkkejä psyykkiseen ja fyysiseen aktivointiin.