Korvauspäätökset tehdään aina vakuutusehtojemme, mahdollisten erityismääräysten ja koirakohtaisten rajoitusehtojen mukaisesti.
Henkivakuutuksesta tehtävään vahinkoilmoitukseen tulee liittää eläinlääkärin lausunto tai muu luotettava selvitys kuolemaan johtaneesta syystä tai lopettamisen välttämättömyydestä.
Jotta voimme korvata henkivakuutusmäärän, tulee koira kyetä tunnistamaan vakuutetuksi koiraksi vahinkoilmoituksessa annettujen tietojen perusteella.

Pääsääntöisesti pennulle on tehtävä ruumiinavaus, sillä tarvitsemme korvauskäsittelyä varten diagnoosin kuolinsyystä.
Agria voi myöntää poikkeuksen ruumiinavausta koskevaan ehtoon, mikäli kuolinsyy on ilmeinen - esimerkiksi ulkoisen tapaturman aiheuttama äkillinen menehtyminen.
Niissä tapauksissa, joissa Agria ei vaadi ruumiinavausta, eläinlääkärin tulee tarkastaa pentu ja kirjoittaa todistus kuolinsyystä. Todistuksessa tulee olla seuraavat tiedot: vahinkotapahtuman kuvaus, tiedot koiran nimestä, rodusta ja väristä sekä sirusta tai tunnistenumerosta.
Tarkemmat tiedot löydät vakuutusehdoistamme otsikon "Vakuutusehdot ennen 31.3.2025 otetuille koiravakuutuksille" alta.

Jos koira kuolee tai sitä ei voida eläinlääketieteellisen arvion mukaan hoitaa, ja se joudutaan lopettamaan piilevän vian perusteella, koiralle on tehtävä ruumiinavaus, ellei Agria myönnä poikkeusta.
Poikkeus voidaan myöntää, mikäli kyseessä on varmistettu, piileväksi viaksi luokiteltava diagnoosi.