Kissojen riitely
Vaikka kissat eivät ole laumaeläimiä, ne yleensä sietävät toisten kissojen läsnäolon samassa kodissa ja jotkut jopa nauttivat toistensa seurasta. Toisinaan kissojen välille voi kuitenkin tulla riitoja, esimerkiksi omistajan huomiosta, ruoasta tai parhaasta makuupaikasta.
Adoptoi koditon kissa
Moni kissan hankintaa suunnitteleva päätyy hankimaan kissanpennun, vaikka aikuisen kissan adoptoiminen voisi olla sopivampi vaihtoehto. Lue kissan adoptoinnista.
Viihtyisä elinympäristö kissalle
Panostamalla kissan elinympäristön viihtyisyyteen voit ennaltaehkäistä ja välttää monia kissojen ongelmia, kuten käytösongelmia ja stressiä. Listaamme vinkkejä miten teet kodista kissalle mahdollisimman viihtyisän.
Kissan ripuli ja oksentelu
Tavallisimpia syitä kissan oksenteluun ja ripuliin ovat sopimaton ruoka, ylensyönti, vakava sisäloistartunta tai bakteeri-/virustartunta. Nämä syyt aiheuttavat kissan suoliston normaalin bakteerikannan häiriintymisen.
Miksi suurin osa kissoista inhoaa vettä?
Kissa pesee itseään päivittäin ja turkin peseminen rauhoittaa kissaa. Mutta suurin osa kissoista ei pidä vedestä tai kastumisesta. Pääsyy siihen on mitä todennäköisimmin veden ja kosteuden tuottama kylmyys, josta kissa ei pidä.
Kissan hypertrofinen kardiomyopatia (HCM)
Kissan sydän koostuu ihmisen sydämen tapaan kahdesta kammiosta ja kahdesta eteisestä. Oikea puoli vastaanottaa vähähappista verta, josta sydän pumppaa sen keuhkoihin. Veri palaa keuhkoista runsashappisena vasemmalle puolelle, josta se pumpataan koko kehoon.
Kissan sarveiskalvon haavat
Kissat saavat toisinaan haavoja sarveiskalvoonsa. Haava voi tulla kissatappelussa kynnestä tai viruksen aiheuttaman tulehduksen seurauksena.
Vähennä eläinlääkärikäynnin stressiä
Eläinlääkärikäynti voi olla stressaava tilanne sekä kissalle että omistajalle. Annamme vinkkejä, joiden avulla teet eläinlääkärikäynnistä mukavamman sekä sinulle että kissallesi.
Kissa kommunikoi korvillaan
Kissanomistajan on tärkeä ymmärtää, mitä kissan eri korvien asennot tarkoittavat.
Kissasairaudet FIV ja FeLV
FIV eli kissan immuunikatovirus (feline immunodefency virus) ja FeLV eli kissan leukemiavirus (feline leukemia virus) ovat kissojen vastustuskykyä heikentäviä sairauksia, jotka ovat hyvin vakavia ja tarttuvia.