Miksi kissa tekee näin?

Kissa katsoo kummastuneena. Kissaa ja sen käytöstä on välillä vaikea tulkita.

Kissat kommunikoivat eri tavoin, ja toisinaan kissan kehonkieltä voi olla vaikea ymmärtää. Seuraavassa kerromme kissojen yleisimmistä käytösmalleista eri tilanteissa.

Miksi kissa tuijottaa?

Tuijotus on kissoille aggressiivinen toiminto. Tuijottava kissa on itsevarma ja kissat selvittävät usein erilaiset pienet kinat tai vihamielisyydet tuijottamalla toisiaan kunnes toinen kissoista luovuttaa.  Siitä syystä kissa luulee usein myös ihmisen tuijotuksen olevan aggressiivista. Älä siis tuijota kissaasi vaan katso sitä normaalisti, mieluiten silmät hieman kiinni. Silloin kissa tuntee olonsa turvalliseksi ja rauhoittuu. 

Miksi kissa nyrpistää nenäänsä?

Toisinaan kissa saattaa nyrpistää tai rypistää nenäänsä, tuhahtaa ja hengittää suun kautta. Tämä kissoille tyypillinen ilme tarkoittaa, että kissa nautiskelee jostain erityisen herkullisesta tuoksusta. Kissa näyttää usein olevan kuin transsissa ja tuijottaa eteenpäin.

Miksi kissa sähisee?

Kissa käyttää sähinää varoituksena. Uhkaavassa tilanteessa kissa yrittää välttää fyysistä kontaktia kaikin keinoin ja pyrkii ratkaisemaan konfliktin käyttämällä kehonkieltä, ääniä ja hajuja. Sähisemällä kissa varoittaa vastustajaansa ja viestii, että jos vastustaja ei luovuta, kissa aikoo käyttää fyysistä kontaktia päästäkseen eroon tilanteesta.

Miksi kissa kolistaa hampaitaan?

Kissa saattaa kolistaa hampaitaan ja ”purra ilmaa” esimerkiksi katsellessaan hiirtä tai lintua. Kolistelu johtuu usein innostuksesta tai turhatutumisesta saalista kohtaan.

Miksi kissa liikuttaa päätään ylös alas?

Kissa liikuttaa päätään ylös- ja alaspäin, jotta se osaa arvioida etäisyyden täydellisesti, esimerkiksi aikoessaan hypätä jonnekin tai hyökätessään saaliin kimppuun.

Miksi kissa raapii huonekaluja ja tapettia?

Raapiminen ja kynsien teroittaminen kuuluvat kissan luonnolliseen käyttäytymiseen.

Kissa raapii:

 

  • Poistaakseen kuluneita ja vanhoja kynnenpalasia
  • Venytelläkseen ja harjoittaakseen kynsilihaksia
  • Teroittaakseen kynsiään
  • Merkatakseen reviiriään levittämällä feromoneja, joita etutassut erittävät
  • Jos se tuntee olonsa turvattomaksi

 

Saadaksesi kissan lopettamaan kodin kaluston raapimisen, osta tai rakenna kissalle raapimapuita, jotta kissa saa jotain muuta raavittavaa. Suurin osa kissoista pitää korkeista raapimapuista, joita vasten kissa voi myös venytellä raapiessaan. Raapimapuun tulee olla esillä ja niitä saisi mieluiten olla useampia, jotta raapimishalun iskiessä kissa alkaa helpommin raapia sallittua raapimapuuta kuin huonekaluja.

Miksi kissa polkee tassuillaan?

Kissanpennut polkevat tassuillaan kissaemon nisiä, koska se stimuloi maidontuotantoa. Moni kissa tekee samaa liikettä myös aikuisena, esimerkiksi omistajansa sylissä.

Kun kissanpennut alkavat kasvaa aikuisiksi, kissaemo ei anna pentujensa polkea samalla tavalla kuin vain hetken ja viestii sitten pennuille, että nyt riittää. Kissanomistajan tulisi pyrkiä tekemään samoin. Kissa saa polkea hetken aikaa, mutta jos polkeminen vain jatkuu ja jatkuu ja kissa näyttää olevan ns. transsissa, tulee polkeminen lopettaa. Nosta varovasti kissa pois polkemansa esineen tai alustan päältä.

Miksi kissa piiloutuu?

Monet kissat ovat arkoja ja haluavat piiloutua tarpeen tullen, esimerkiksi, jos kotiin tulee vieraita. Käytös johtuu kissan turvallisuudentunteen tarpeesta. Kun kissa ei tunne oloaan turvalliseksi, se päättää usein paeta ja piiloutua. Jotkut kissat taas muuttuvat aggressiivisiksi ja saattavat jopa hyökätä ollessaan pelokkaita.

Miksi kissa pesee itseään?

Kissa pesee turkkiaan monesta syystä. Peseminen pitää turkin puhtaana muun muassa pölystä ja loisista. Nuoleminen stimuloi kissan ihon rauhasia, joiden erittämä rasvakerros pitää turkin vedenkestävänä ja kissan lämpimänä. Jos kissalla on liian lämmin, se nuolee turkkiaan, jotta turkki kostuu hieman ja viilentää kissaa syljen haihtuessa. Sen takia kissa nuolee turkkiaan erityisen paljon lämpiminä ja aurinkoisina päivinä. Kissa nuolee itseään myös ollessaan turhautunut tai innostunut. Silloin nuolemisella on rauhoittava vaikutus ja pesemisen avulla kissa ”vetäytyy” tilanteesta ja keskittyy pesemiseen.

Tuoksujen levittäminen

Leikkihetken tai silittämisen aikana kissaan tarttuu ihmisen tuoksua. Kissa haluaa siksi usein sen jälkeen pestä itsensä, jotta se tuoksuu jälleen omalta itseltään. Nuolemisen avulla kissa saa myös turkkinsa takaisin ojennukseen silityksen jälkeen.

Kissat levittävät hajujaan toisiinsa vahvistaakseen keskinäistä suhdettaan. Siksi esimerkiksi kissaemot nuolevat kissanpentujaan.

Kissoilla on tuoksua erittäviä rauhasia muun muassa otsassa, suunpielissä ja hännänjuuressa. Kun kissa puskee itseään omistajaansa vasten, se levittää samalla tuoksuaan omistajaansa. Kissa merkkaa omistajansa tuoksullaan ja samalla vahvistaa suhdetta omistajaansa ystävällisellä eleellä. Kissa tuntee olonsa turvalliseksi, kun omistaja tuoksuu samalta kuin se itse.

Jos kissa lopettaa itsensä pesemisen, jotain on vialla. 

Liiallinen peseminen

Toisinaan kissa saattaa pestä itseään liikaa ja lähes pakonomaisesti, jopa niin paljon, että peseminen aiheuttaa paikallista karvanlähtöä tai muita iho-ongelmia. Liiallinen peseminen on usein merkki kivuista, esimerkiksi hammaskivusta, nivelvaivoista tai vatsakivuista. Kissa voi myös aloittaa pakonomaisen nuolemisen ollessaan stressaantunut ja yrittää rauhoittaa itseään jatkuvan nuolemisen avulla. Kissa voi myös olla tylsistynyt, eikä keksi muuta virikettä kuin peseminen.

Miksi kissa kierähtää selälleen nähdessään omistajansa?

Selälleen kierähtäminen on ystävyyden merkki, jonka avulla kissa viestii luottavansa omistajaansa. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että kissa haluaa rapsutuksia vatsaansa.

Kissalle vatsanseutu on herkkä, eli makaamalla selällään ja paljastamalla vatsansa, kissa näyttää luottavansa omistajaansa. Vaikka kissa makaa selällään, ei se kuitenkaan välttämättä tarkoita, että kissa haluaa vatsaansa silitettävän tai rapsuteltavan.

Miksi kissa kehrää?

Yleisin syy kissan kehräämiseen on, että se on tyytyväinen. Kehrääminen vahvistaa kissan suhdetta sen lähipiiriin, eli omistajaan ja kodin muihin kissoihin. Kehrääminen on myös kommunikointitapa kissaemon ja sen pentujen välillä.

Kissa ei kuitenkaan kehrää ainoastaan ollessaan tyytyväinen. Kissa saattaa nimittäin kehrätä myös synnyttäessään, ollessaan pelokas tai kuolemaisillaan. Silloin kehrääminen auttaa kissaa rentoutumaan. Siitä syystä kissa saattaa alkaa kehräämään myös esimerkiksi eläinlääkärikäynnin aikana.

Miksi kissa juoksee ympäri asuntoa?

Sisällä juokseminen on tavallista sisäkissoille, joilla ei ole yhtä paljon tekemistä kuin saalistavilla ja paljon liikuntaa saavilla ulkokissoilla. Juokseminen on kissan tapa kuluttaa ylimääräistä energiaa ja siten rauhoittua.

Voit auttaa kissaasi kuluttamaan ylimääräistä energiaansa panostamalla kissan elinympäristöön, esimerkiksi hankkimalla kissalle lisää virikkeitä kotiin, esimerkiksi leluja ja raapimapuita. 

Tykkää? 0 lukijasta 1 tykkäsi tästä, arvosana , 0 tähteä