
Kuinka vanha koirasi on ihmisen vuosissa?
Miten koiran ja ihmisen ikää voi verrata toisiinsa? Kuinka kauan koira on pentu, ja milloin sitä voi pitää aikuisena? Kaikki tämä ja vähän enemmän selviää tästä artikkelista.

Miten koiran ja ihmisen ikää voi verrata toisiinsa? Kuinka kauan koira on pentu, ja milloin sitä voi pitää aikuisena? Kaikki tämä ja vähän enemmän selviää tästä artikkelista.
Vanha olettamus on kertoa koiran ikä seitsemällä vastaavan ihmisiän laskemiseksi. Tämä ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa. Kalifornian yliopiston (University of California San Diego School of Medicine) tutkijat ovat kehittäneet matemaattisen kaavan, jonka avulla koiran todellinen ikä ihmisen vuosissa voidaan määrittää entistä tarkemmin.
Tutkijat vertasivat ihmisen ja koiran DNA:ssa tapahtuvia muutoksia elämän aikana ja huomasivat, että sekä ihmisillä että koirilla on havaittavissa samat selkeät ikävaiheet; lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja seniori-ikä. Nämä vaiheet ovat molemmilla lajeilla hyvin samankaltaisia keskenään, vain ajoituksessa on eroa lajien välillä.
Jotkut koirarodut ikääntyvät muita nopeammin, esimerkiksi jättiroduissa elinikäodote on huomattavasti kääpiökoirarotuja matalampi. Myös henkinen kehitystaso voi vaihdella paljon yksilöiden ja sukupuolten välillä, mutta yleisesti ottaen koira saavuttaa sekä fyysisen että psyykkisen kypsyyden noin kahden vuoden iässä.
Tutkimus osoitti, että vaikka rotujen välillä on suuria eroja eliniän pituuden suhteen, kehitys noudattaa kuitenkin samanlaista kaavaa kaikilla koirilla: ne tulevat murrosikään keskimäärin kymmenen kuukauden iässä.
Koiran ikä ihmisen vuosissa lasketaan kaavalla: 16 × ln (koiran ikä vuosina) + 31 = koiran ihmisikä.
Tässä ln tarkoittaa luonnollista logaritmia. Esimerkiksi yhden vuoden ikäinen koira olisi ihmisiässä 31-vuotias ja kymmenenvuotias koira olisi 68-vuotias. Tutkimus tehtiin labradorinnoutajilla.
| Koiran ikä | Vastaava ihmisen ikä |
|
8 viikkoa |
9 kuukautta |
|
6 kuukautta |
20 |
|
1 |
31 |
|
2 |
42 |
|
3 |
49 |
|
4 |
53 |
|
5 |
57 |
|
6 |
60 |
|
7 |
62 |
|
8 |
64 |
|
9 |
66 |
|
10 |
68 |
|
11 |
69 |
|
12 |
71 |
|
13 |
72 |
|
14 |
73 |
|
15 |
74 |
|
16 |
75 |
|
17 |
76 |
|
18 |
77 |
|
19 |
78 |
|
20 |
79 |
Koirat saavuttavat lopulliset fyysiset mittansa usein jo noin vuoden iässä, pienet rodut jopa puolivuotiaina. Mutta milloin koirasta tulee oikeasti aikuinen? Kun koira näyttää ulkoisesti täysikasvuiselta, unohtuu helposti, että sen henkinen kehitys seuraa reilusti perässä.
Koiran henkisen kehitystason ymmärtämisessä auttaa, kun vertaa sen kehitystä ihmisen ikäkausiin. Kun ymmärrät koirasi fyysisen ja psyykkisen kehitystason, osaat asettaa sille ikätasoon sopivat odotukset.
Kahdeksanviikkoinen pentu vastaa henkiseltä kehitystasoltaan ihmislasta. Se tarvitsee paljon hoivaa, apua ja tukea.
Koiran nuoruusvaihe kestää yleensä 6-12 kk iästä aina kahden vuoden ikään saakka. Tässä ikävaiheessa koiran käytöksessä voi ilmetä erilaisia haasteita, ja siksi kannattaa jatkaa opittujen taitojen ylläpitämistä läpi murrosikävaiheen ja olla johdonmukainen. Kyseessä on usein haastava, mutta ohimenevä vaihe – kärsivällisyys palkitaan!
Suurin osa koirista lasketaan aikuisiksi noin kahden vuoden iässä. Koulutuksen tulokset alkavat näkyä ja elämä koiran kanssa tasaantuu vauhdikkaan pentu- ja nuoruusvaiheen jälkeen.
Koiran ikääntyessä erot eri rotujen välillä kasvavat, mutta yleisesti ottaen koira on keski-ikäinen noin 6–7 vuoden iässä. Tottumukset vakiintuvat, mutta oppiminen ja uusiin asioihin sopeutuminen ovat edelleen mahdollisia – kouluttaminen siis kannattaa koko elämän ajan.
Useimmat koirat katsotaan senioreiksi noin kymmenen vuoden iästä alkaen. Suurikokoiset koirat vanhenevat nopeammin kuin pienet.
Ikääntymisen myötä koiran kuulo ja näkö saattavat heikentyä ja muitakin vanhuuden vaivoja voi ilmaantua. Silloin on hyvä hidastaa tahtia, mukauttaa odotuksia ja huolehtia ikääntyvälle koiralle sopivista olosuhteista.