Stressi voi olla syy koiran sairastumiseen
Pitkäaikaisen stressin alaiseksi joutuvat koirat saattavat kehittää käytösongelmia. Stressi aiheuttaa käytösongelmia kuten aggressiivisuutta sekä vastustuskyvyn heikkenemistä.
Pitkäaikaisen stressin alaiseksi joutuvat koirat saattavat kehittää käytösongelmia. Stressi aiheuttaa käytösongelmia kuten aggressiivisuutta sekä vastustuskyvyn heikkenemistä.
Stressin oireet näkyvät eri tavoin koiran luonteesta riippuen. Joistain koirista tulee ärhäköitä ja ne saattavat hyökätä toisten koirien kimppuun kävelyillä. Myös yksinolo ja rauhoittuminen saattavat aiheuttaa vaikeuksia. Toiset koirat taas reagoivat muuttumalla passiivisemmiksi.
Stressaantunut koira on usein jatkuvasti valppaana, se ei halua herkkuja, se läähättää ja siihen on vaikea saada kontaktia. Joissain tapauksissa stressi ilmenee apaattisuutena ja masennuksena, jolloin koira saattaa vaikuttaa rauhalliselta, vaikka se on stressaantunut. Tutki koiran silmiä, sillä niistä näet onko koira oikeasti rentoutunut vai apaattisen stressaantunut.
Aggressiivisuus ja erilaiset pelot voivat johtua stressistä. Lisäksi koiran vastustuskyky voi heiketä, jos koira on jatkuvasti stressaantunut.
Onko koirallasi joitain listatuista oireista? Jos epäilet, että koirasi on stressaantunut, kannattaa ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Oireet voivat johtua myös muista sairauksista, joten on tärkeää selvittää niiden alkuperä.
Jos epäilet, että koirasi on stressaantunut, tarkastele koiran arkea ja elinympäristöä. Koira, jolla on kipuja saattaa stressaantua helposti, samoin ali- tai yliaktivoitunut koira. Eri koirat ovat eri tavalla alttiita stressaantumiselle ja siksi on tärkeä ottaa huomioon koiran luonne. Pitkäaikaista stressiä voi vähentää ja ennaltaehkäistä monin tavoin: