Harmaa koira kävelee vedessä
Älä anna koiran juoda meri- tai järvivettä, jossa voi olla sinilevää
Sairaudet ja vahingot

Koiran sinilevämyrkytys

Uiminen tai vedessä kahlaaminen ovat hyviä tapoja viilentää koiran tukalaa oloa hellesäällä. Koiraa ei kuitenkaan saa päästää uimaan tai juomaan veteen, jossa on sinilevää, sillä koiralle voi tulla vaarallinen sinilevämyrkytys. 

Lemmikkien sinilevämyrkytys ei onneksi ole kovin yleistä, mutta pahimmillaan tila voi johtaa eläimen menehtymiseen jopa tunnissa. Ole siis tarkkana, ettei koira ui sinilevävedessä tai juo vettä, jossa on tai epäillään olevan sinilevää.

Sinilevämyrkytyksen oireet

Sinilevämyrkytyksen oireet näkyvät nopeasti, usein jo ensimmäisen puolen tunnin aikana. Oireiden voimakkuuteen vaikuttavat muun muassa koiran koko, ikä ja vedessä olevan sinilevän määrä.

Vie koira eläinlääkäriin välittömästi, jos sillä on seuraavia oireita uimisen tai rantapäivän jälkeen:

  • levottomuus
  • tärinä tai vapina
  • oksentaminen
  • huojuminen
  • kramppeja

Myrkytys vaikuttaa maksaan sekä munuaisiin ja voi pahimmassa tapauksessa johtaa kuolemaan.

Ennaltaehkäisy

Ennen kuin viet koiran uimaan, selvitä missä on lähin koiraystävällinen uimapaikka ja mikä on alueen vesistön sinilevätilanne.

Tarjoa koiralle tasaisin väliajoin raikasta vettä ja ota pidemmille kävelyretkille mukaan koiran vesipullo. Näin voit ennaltaehkäistä sen, että koira yrittää janoisena juoda meri- tai järvivettä. Meriveden juominen ei ole koiralle muutenkaan hyväksi, sillä se voi aiheuttaa vatsavaivoja.