Epilepsia on häiriötila koiran aivojen sähköisessä toiminnassa. Epileptisessä kohtauksessa koiran aivojen hermosoluissa esiintyy liiallista purkautumistoimintaa, mikä johtaa kehon kouristeluun ja tajunnanmenetykseen.
Ennen kohtausta koira voi käyttäytyä levottomasti ja hakeutua turvaan tai omistajansa läheisyyteen. Kohtaus alkaa yleensä koiran levätessä. Toisinaan jokin ulkoinen ärsyke, kuten kirkkas valo tai kova ääni toimii laukaisijana.
Kohtaus vaikuttaa joko koiran koko kehoon tai vain tiettyihin kehonosiin, ja kestää muutamista sekunneista useaan minuuttiin. Koira kaatuu maahan ja saattaa tehdä purentaliikkeitä. Lisäksi koiran pää ja raajat saattavat liikkua tai nykiä rajusti. Toisinaan koiran kaula ja raajat jännittyvät. Monet koirat laskevat alleen ja toisinaan myös ulostavat kohtauksen aikana. Koira on kohtauksen ajan tajuton.
Epileptisen kohtauksen jälkeen koira on usein hämmentynyt ja sekava. Osa koirista on myös hyvin janoisia ja/tai nälkäisiä ja moni on väsynyt ja nukkuu tavallista enemmän seuraavan vuorokauden aikana. Toisinaan koira voi alkaa käyttäytyä aggressiivisesti. Lähellä olevat muut koirat voivat reagoida kielteisesti kohtauksen aiheuttamiin muutoksiin koiran käytöksessä.
Jos kohtaus kestää kauan, yli 5–10 minuuttia tai jos kohtaus toistuu ennen kuin koira on ehtinyt normalisoitua edellisestä, koiralla on hengenvaarallinen tila – status epilepticus. Silloin koira on vietävä eläinlääkäriin välittömästi. Pitkä kohtaus voi aiheuttaa aivojen, maksan, munuaisten ja sydämen vajaatoimintaa tai pysyviä muutoksia elimissä.
Ensimmäisen kohtauksen jälkeen on lähes mahdotonta tietää, milloin seuraava tulee. Monille koirille tulee myöhemmin lisää kohtauksia, toisille taas ei.
Jos koiran ensimmäinen kohtaus tulee sen ollessa alle kolmen vuoden ikäinen, voi kyseessä olla idiopaattinen eli sisäsyntyinen epilepsia. Se johtuu aivojen hermoimpulssien välityshäiriöstä, jonka aiheuttaja on tuntematon. Perinnöllisten tekijöiden uskotaan vaikuttavan sairauden kehittymiseen, sillä idiopaattinen epilepsia on yleisempää tietyillä roduilla.
Kohtaukset ja krampit voivat myös johtua maksan, munuaisten tai sydämen vaivoista tai häiriöistä kehon suola- tai sokeritasapainossa. Myös aivoihin liittyvät muutokset kuten aivotärähdys, aivokalvontulehdus tai erinäiset kasvaimet voivat aiheuttaa epilepsiaa.
Tällaisissa tapauksissa epilepsia on sekundaarinen ja hoito kohdistuu epilepsian aiheuttavan sairauden hoitamiseen. Sekundaarinen epilepsia on yleistä keski-ikäisillä ja vanhoilla koirilla. Myös synnynnäiset epämuodostumat voivat aiheuttaa epilepsiaa.
Epilepsian aiheuttaja selvitetään usein muun muassa veri- ja virtsanäytteen, EKG:n, sydämen ultraäänen ja röntgenin avulla. Toisinaan tutkimuksessa käytetään myös tietokonekerroskuvausta (CAT tai CT) tai magneettikuvausta (MRI).
Idiopaattista epilepsiaa ei voida parantaa. Lääkityksen ansiosta suurin osa koirista saa kohtauksia harvemmin ja ne ovat lievempiä. Fenobarbitaali on yleisimmin käytetty valmiste koiran epilepsian lievittämiseen. Lääkitykseen tottuminen kestää pari viikkoa, ja sinä aikana moni koira on tavallista väsyneempi.
Lääkityksestä päättää eläinlääkäri, sillä ennen lääkityksen aloittamista tulee huomioida monta tekijää.
