Pennut ovat uteliaita ja vikkeliä. Ne saattavat silmänräpäyksessä syödä jotain sopimatonta. Jo ennen pennun saapumista, kannattaa kodista tehdä pennulle turvallinen. Pennulle voi myös rajata alueen, josta on kerätty pois kaikki ylimääräinen ja vaaralliset esineet kuten sähköjohdot.
Toisinaan pentu ehtii napata jotain suuhunsa kotona tai ulkona. Tutki rauhallisesti koiran suu ja yritä poistaa esine suusta. Koiran päätä ei kannata nostaa ylöspäin, sillä silloin koira saattaa vahingossa nielaista esineen.
Jos koira alkaa kakoa, voi esine olla juuttunut sen kurkkuun. Avaa silloin pennun suu painamalla suupieliä, jotta pentu avaa kitansa ja katso näetkö kurkussa jotain ja pystytkö poistamaan sen itse. Jos et, vie pentu välittömästi eläinlääkäriin.
Monet ruoka- ja lääkeaineet ovat koiralle myrkyllisiä. Tavallisia ja lähes joka kodista löytyviä koiralle vaarallisia aineita ovat muun muassa ksylitoli, suklaa, sipuli, ihmisten särkylääkkeet, rusinat ja viinirypäleet. Pennulle on hyödyllistä opettaa jokin käsky, esim. ”jätä”, jonka avulla koiran saa pudottamaan suuhun ottamansa esineen tai ruuan.
Käskyä voi harjoitella ns. vaihtokauppaleikkinä, jossa pentua pyydetään jättämään kielletty esine ja palkitaan se halutusta toiminnasta namilla tai pennun suosikkilelulla sekä iloisella leikkihetkellä.