Yksi tärkeimmistä taidoista, jota on hyvä harjoitella leikin varjolla, on luopuminen. Luopuminen tarkoittaa, että koira osaa luopua kiinnostuksen kohteesta ja odottaa omistajan lupaa aktivoitua - esimerkiksi aloittaa leikki, ottaa nami, syödä tai mennä ulos.
Luopuminen ja rauhoittuminen leikin varjolla
Vaihe 1
Pidä lelua kädessäsi ja anna sen roikkua pennun kuonon edessä. Odota, että pentu ottaa lelusta kiinni ja aloita sitten ”köydenveto” vetämällä lelua edestakaisin välillänne.
Pienen leikkihetken jälkeen lopeta vetäminen ja istuudu tarvittaessa alas osoittaaksesi, että leikki on nyt ohi. Sinun ei tarvitse sanoa, että leikki on ohi vaan odottaa, että pentu päästää irti lelusta. Kun pentu irrottaa otteensa, aloita leikki alusta. Jos pentu ei millään halua irrottaa otettaan lelusta, voit käyttää apunasi toista lelua ja tehdä vaihtokaupat.
Vaihe 2
Passiivisuusharjoittelun eli rauhoittumisen vuoro. Kun pentu päästää irti lelusta, odota hetki ennen kuin aloitat leikin uudelleen. Pidennä taukoa asteittain ja tutki pennun kehonkieltä sen odottaessa.
Jos pentusi on hyvin aktiivinen, passiivisuuden harjoittelu on todella tärkeää. Älä sekoita passiivisuutta pelkkään paikallaan olemiseen. Pennun tulee olla selkeästi rauhallinen ennen kuin aloitat leikin uudelleen.
Vaihe 3
Odota nyt niin kauan, että pentu istuu alas ja odottaa leikin alkamista uudelleen. Pidennä odotusaikaa asteittain.
Vaihe 4
Odota nyt niin kauan, että pentu menee makuuasentoon odottaessaan leikin alkamista uudelleen. Pidennä odotusaikaa asteittain.
Vaihe 5
Harjoittele passiivisuutta nousemalla ylös ja kävelemällä poispäin. Pennun tulisi odottaa paikallaan. Jos pentu seuraa perässäsi, se ei ole oppinut, että passiivisesti paikallaan odottaminen palkitaan. Sen sijaan pentu luulee, että sen kannattaa lähteä perääsi. Tule takaisin pienen hetken kuluttua ja aloita leikki uudelleen. Voit myös pienen passiivisen hetken jälkeen jatkaa jollakin toisella harjoituksella tai jonkun toisen tempun opettamisella.
Toinen luopumisharjoitus
Aseta lelu tai herkku eteesi pienen matkan päähän. Jos pentu yrittää ottaa sen ilman lupaa eli ottamatta katsekontaktia, aseta käsi kohteen päälle ja odota katsekontaktia. Kun pentu ottaa katsekontaktia, sano valitsemasi käskysana ("saa ottaa", "ota" tms) ja anna pennun ottaa palkinto. Kun pentu oppii pyytämään lupaa ja katsomaan sinuun ennen omaa aktivoitumistaan, voit hyödyntää taitoa monissa arkisissa tilanteissa.
Positiivinen vahvistaminen
Positiivinen vahvistaminen on näppärä tapa opettaa koiralle niin hyödyllisiä taitoja kuin hauskoja temppujakin.
Istu lattialle. Aseta pieni kupillinen mahdollisimman pienikokoisia herkkuja lähettyvillesi, pennun ulottumattomiin. Herkkupalojen tulee olla pieniä, sillä niitä tarvitaan paljon. Voit toteuttaa leikin joko lelun tai muun esineen kanssa tai ilman. Esine voi olla mikä tahansa, esimerkiksi laatikko, lusikka tai lelu.
Ala leikkiä valitsemallasi esineellä ja tutki, mitä pentu tekee. Palkitse pennun reaktiot kehumalla ja heittämällä sille herkkupala. Kehun sijaan voit käyttää myös äänisignaalia. Pentu saattaa esimerkiksi aloittaa lähestymällä esinettä, sitten se haistaa sitä ja lopulta laittaa tassunsa sen päälle. Palkitse ensin pelkästä esineen katsomisesta tai koskemisesta. Sen jälkeen voit lisästä vaatimustasoa asteittain.
Valitse mitä toimintoa haluat vahvistaa ja pysy siinä, kunnes pentu ymmärtää, mistä palkinto tulee ja mitä oikeastaan haluat sen tekevän. Tämän jälkeen voit muuttaa palkitsemiskriteeriä tai lisätä vaikeusastetta, ja ikäänkuin ketjuttaa reaktioita yhdeksi toiminnoksi (eimerkiksi lelun katsominen - lähestyminen - koskeminen - suuhun ottaminen - pitäminen/kannattelu).
Sama leikki toimii myös ilman esinettä. Istu lattialla pentusi kanssa ja yksinkertaisesti tutki, mitä se tekee. Palkitsemalla tietynlaisen käytöksen pystyt opettamaan pennullesi monia taitoja kuten istumista, maaahanmenoa ja katsekontaktia. Leikin avulla pentu voi myös oppia hauskoja ja erikoisia temppuja kuten ryömimistä, silmien hieromista ja tassulla vilkuttamista.
Leiki kymmenen herkkupalan ajan ja pidä pieni tauko ennen kuin jatkatte. Voit myös siirtyä toiseen huoneeseen ja jatkaa leikkiä siellä.
Lisää käsky
Kun huomaat, että pentu on oppinut haluamasi toiminnon ja toistaa sen onnistuneesti, voit nimetä toiminnon vihjesanalla. Ala sitten käyttää vihjesanaa samanaikaisesti, kun pentu tarjoaa kyseistä toimintoa. Kun olet ottanut vihjesanan käyttöön, palkitse pentu vain, kun se tekee tempun käskystä. Älä siis palkitse enää pennun spontaania toimintaa.
Aarrejahti
Tämän leikin avulla pentu oppii tarkkailemaan omistajaansa ja "olemaan kuulolla". Piilota metsälenkillä muutama herkku maahan niin, ettei pentusi näe. Sen jälkeen esitä, että olet juuri löytänyt ”herkkuaarteen” ja näytä pennulle maiskuttelemalla, että aarre on todella herkullinen. Kun pentu tulee luoksesi, piilota aarre esimerkiksi lehdillä ja anna pennun itse löytää herkku. Jos pentu on hyvin varovainen, voit myös antaa sen syödä aarteen heti. Leikin myötä pentu oppii, että omistajan vihjeitä on kannattavaa kuunnella myös silloin, kun ympäristö tarjoaa runsaasti virikkeitä.