Usein vatsavaivat ovat täysin vaarattomia ja menevät ohi itsestään. Jos oireilu kuitenkin jatkuu pidempään, on syytä kääntyä eläinlääkärin puoleen.
Mikäli olet epävarma koiran voinnista ja jatkohoidontarpeesta, voit ottaa yhteyttä etäeläinlääkäriin neuvojen saamiseksi.
Lue lisää Agrian etäeläinlääkäripalvelusta
Kuinka ehkäistä pennun vatsavaivoja
- Älä vaihda pennun ruokaa toiseen liian nopeasti
Käytä aluksi samaa ruokaa, jota pentu on syönyt kasvattajansa luona. Kun vaihtaminen tulee ajankohtaiseksi, tee se vähitellen antamalla annoksia, joissa on puolet vanhaa ja puolet uutta ruokaa.
- Ruoki pentu säännöllisin väliajoin
Useimmiten pennut ruokitaan neljä kertaa päivässä syntymästä kolmen kuukauden ikään asti, ja kolme kertaa päivässä kuuden kuukauden ikään asti. Tämän jälkeen koiraa tulisi ruokkia kaksi kertaa päivässä, kunnes se on vuoden ikäisiä. Säännöllinen ruokailu vähentää ahmimista ja mahdollisia närärstyoireita.
- Valitse pennulle sopivia ja hyvin maistuvia herkkuja
Kysy vinkkejä sopivista nameista esimerkiksi kasvattajalta tai eläintarvikekaupasta. Pentua palkitessa voit myös osan sen päivittäisestä ruoka-annoksesta namipaloina.
- Älä anna pennulle rasvaisia ruokia ja ihmisten herkkuja
Rasvainen ruoka saa koiran vatsa helposti sekaisin, ja esimerkiksi suklaa on koirille myrkyllistä.
- Rokota pentu
On erittäin suositeltavaa rokottaa pentu parvovirusta, rabiesta, penikkatautia, kennelyskää ja tarttuvaa hepatiittia vastaan nykyisten suositusten mukaisesti.
- Kiinnitä huomiota siihen, mitä pentu ottaa suuhunsa
Älä anna pennun syödä tai pureskella kaikkea, mitä se löytää kotoa tai kävelylenkiltä. Täältä löydät listan koiralle vaarallisista aineista ja kasveista.
Milloin on syytä lähteä eläinlääkäriin?
- Pentu ei juo tai sillä on nestehukka.
- Pennun yleiskunto on heikentynyt.
- Ripuli on veristä tai ei lopu.
- Pentu on niellyt vierasesineen tai jotain myrkyllistä, kuten rotanmyrkkyä.
- Pennun ruumiinlämpö on yli 39 °C ja jokin aiemmin mainituista oireista ilmenee.