Koiranpentu seisoo sohvalla
Koiranpentu

Koiranpennun kotiutuminen

Koiranpennun saapuminen kotiin on suuri hetki, joka on täynnä odotuksia. Tässä artikkelissa annamme vinkkejä pennun kotiuttamiseen, jotta uusi perheenjäsen sopeutuisi uuteen kotiinsa ja perheeseensä mahdollisimman mutkattomasti.

Anna pennulle aikaa tutustua uuteen kotiin ja perheenjäseniinsä rauhassa. Älä kutsu ensimmäisten päivien aikana sukulaisia tai ystäviä tutustumisvierailulle, jottei pentu häkelly liikaa.

Pennun täytyy saada ensin totuttautua omaan perheeseensä ja oppia, ketkä kaikki siihen kuuluvat. Pennun sosiaalistaminen on tärkeää, mutta sitä ei kannata aloittaa heti ensimmäisten päivien aikana.

Pennun on hyvä antaa tutustua uuteen kotiinsa omaan tahtiinsa - kiirettä ei kannata pitää. Pentu on usein ensin hieman hämmentynyt muutoksesta ja ihmettelee, minne sen emo ja sisarukset ovat kadonneet. Osa pennuista on aluksi hieman epävarmoja, toiset taas sopeutuvat uuteen ympäristöönsä lähes heti.

Talon säännöt ja pennun oma paikka

Pidä huoli, että koko perhe noudattaa pennun kanssa samoja sääntöjä, ensimmäisestä päivästä alkaen. Johdonmukaisella tapakasvatuksella päästään yleensä nopeasti hyviin tuloksiin, ja koira oppii perheenne tavoille sekä käyttäytymään toivotulla tavalla. 

Järjestä pennulle oma, rauhallinen lepopaikka, jonne se voi vetäytyä nukkumaan.  Ensimmäiset yöt voi olla hyvä nukkua pennun lähellä siellä, missä koiran on tarkoitus jatkossakin viettää yönsä. Pentu todennäköisesti vinkuu ja on levoton - onhan se juuri erotettu emosta ja sisaruksista.

Tehtävänäsi on olla pennun tuki ja turva suuren elämänmuutoksen keskellä. Syvää luottamussuhdetta ja elinikäistä ystävyyttä koiran kanssa rakennetaan heti ensipäivistä alkaen. 

Pennun ruokinta

Luovutusikäisen pennun tulee yleensä syödä 3–4 kertaa päivässä, säännöllisin väliajoin. Pennun ollessa neljän kuukauden ikäinen voit vähentää ruokintakertoja kolmeen päivässä. Kasvattaja antaa yleensä tarkat ruokintaohjeet pennun luovutuksen yhteydessä.

Kun pentu on noin 9-12 kuukauden ikäinen, kaksi ruoka-annosta päivässä riittää. Yhtä ruokintakertaa päivässä ei suositella, sillä se johtaa usein vatsalle haitalliseen hotkimiseen tai liian tyhjästä mahasta johtuvaan oksenteluun tai närästykseen.

Koiravakuutus Agriasta

Pennulle kannattaa hankkia vakuutus heti sen kotiuduttua. Pennut ovat luonnostaan uteiliata ja energisiä, ja tämän vuoksi niille sattuu usein erilaisia haavereita. Kun koira sairastuu tai loukkaantuu, eläinlääkärikulut nousevat helposti suuriin summiin. Vakuutuksesta saat taloudellista turvaa eläinlääkärikulujen varalle sekä samalla myös kätevän etäeläinlääkäripalvelun maksutta käyttöösi. 

Mies halaa mäyräkoiraa

Paljonko koirani vakuuttaminen maksaa?

Laske hinta, vertaa tuotteita ja osta juuri sinulle ja koirallesi sopiva vakuutus.