
Tarvikkeita uudelle koiralle
Mitä kaikkea kotiin tulisi hankkia uutta koiraa varten? Koirille on saatavilla vaikka mitä erilaisia tarvikkeita. Tähän artikkeliin olemme keränneet niistä tärkeimmät.

Viisi vanhojen koirien yleistä sairautta
Kun koiralle tulee lisää ikää, myös monien sairauksien ja vaivojen riski kasvaa. Vanhalle koiralle kannattaa tehdä säännöllisesti pikainen terveystarkastus kotona eli tutkia koiran hampaat ja korvat sekä tunnustella koiraa mahdollisten kasvainten varalta.

Milloin on aika hyvästellä koira?
Jokaiselle lemmikin omistajalle koittaa väistämättä hetki, jolloin pitää tehdä päätös lemmikin elämän lopettamisesta. Päätös on vaikea, ja oma luopumisen tuska voi joskus ohittaa eläimen edun. Asiaa tulisi kuitenkin aina pohtia eläimen näkökulmasta. Jokainen lemmikki ansaitsee hyvän elämän lisäksi arvokkaan lopun.

Näin sidot koiralle tassu- ja painesiteen
Tässä artikkelissa annamme ohjeet koiran tassu ja -painesiteen sitomista varten ja listaamme tarvittavat tarvikkeet.

Vanheneva koira vaatii erityistä huolenpitoa
Koira muuttuu ikääntyessään asteittain sekä fyysisesti että psyykkisesti. Koirat elävät keskimäärin reilut kymmenen vuotta rodusta ja koosta riippuen. Koiranomistajan tehtävä on varmistaa, että koira saa elää hyvää elämää myös viimeisinä vuosinaan.

Narttukoiran valeraskaus
Jos narttu vaikuttaa apealta tai käyttäytyy muuten oudosti juoksujen jälkeen, voi kyseessä olla valeraskaus. Tilastojen mukaan jopa 40% nartuista tulee valeraskaaksi. Valeraskauteen liittyy sekä fyysisiä että psyykkisiä oireita, joista kerromme tässä artikkelissa.

Koiran rokotukset
Koiran rokottaminen on olennainen osa koiran perusterveydestä huolehtimista ja vastuullista koiran omistamista. Suomessa koirat tulisi rokottaa kennelyskää, rabiesta, penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta ja parvovirusta vastaan.
Näin sidot kuonositeen
Yleisesti ottaen loukkaantunutta koiraa kannattaa lähestyä aina varovasti ja rauhallisesti juttelemalla, älä siis hiivi yllättäen koiran luo. Vaikka koira olisi kuinka kiltti ja rauhallinen muuten, voi koira olla arvaamaton ja esimerkiksi purra kovien kipujen ja paniikin takia. Pane sen vuoksi koiralle aina kuonokoppa tai side kuonon ympärille.

Koiran DLSS
Degeneratiivinen lumbosakraalistenoosi (DLSS), josta käytetään usein nimitystä L7-S1, on yleensä suuriin rotuihin vaikuttava selkärangan sairaus. Tästä artikkelista voit lukea DLSS:n yleisimmistä oireista ja siitä, miten sairautta hoidetaan.

Varo heikkoja jäitä
Mukava talvinen kävelylenkki voi hetkessä muuttua painajaiseksi, jos koira juoksee heikoille jäille. Agria Eläinvakuutuksen tilastojen mukaan suurin osa koirien hukkumistapauksista tapahtuu talviaikaan.