Miksi koira tervehtii hyppimällä?
Koirat tervehtivät toisiaan nuuhkimalla edestä- ja takaapäin. Koira haluaa usein myös nuolla tervehtimänsä koiran tai ihmisen kasvoja, jonka vuoksi se hyppii vasten.
Omistaja opettaa tervehtimisen
Omistajan tulee miettiä pennun saavuttua, miten hän haluaa koiran tervehtivän. Pennun innokas tervehtiminen tuntuu aluksi söpöltä, muttei ehkä ole yhtä suloista pennun ollessa 10-kiloinen tai sen aikuistuttua. Koira ei osaa ajatella, että sama tervehtimistapa ei välttämättä ole yhtä tervetullut esimerkiksi 6 kuukauden kuluttua.
Miltä kuulostat pennun tervehtiessä sinua?
Onko äänesi iloinen ja hieman lässyttävä tervehtiessäsi pentua? Äänesi voi silloin innostaa pentua entistä enemmän.
Yleinen virhe on myös yrittää rauhoittaa pentua hokemalla esimerkiksi ”nätisti” tai ”rauhassa”. Äänensävy on tärkein, sillä pentu ei todennäköisesti vielä ymmärrä sanojen merkitystä. Kun siis haluat pennun rauhoittuvan, puhu sille hitaasti rauhallisella ja päättäväisellä äänellä.
Koirat eivät tervehdi toisiaan hyppimällä yhtä innokkaasti kuin ihmisiä tervehtiessään. Koiran innokas tervehtimistapa johtuu siis omistajasta. Kun koiranpentu tervehtii tuntematonta aikuista koiraa, se yrittää usein kyyristyä mahdollisimman pieneksi ja tervehtii hyvin varovaisesti.
Jos pentu on liian innokas tervehtiessään toista koiraa, saa se usein vastaukseksi murahduksen tai muun negatiivisen reaktion. Sen avulla aikuinen koira kertoo, että kyseinen tervehdystapa ei ole sopiva. Siksi omistajan kannattaa opettaa pennulle alusta lähtien, miten tervehtiä oikein.
Koirat tervehtivät toisiaan
Koirien välinen tervehtiminen ei usein kestä kauaa. Koirat aloittavat yleensä haistelemalla toistensa kasvoja ja takapuolta muutaman sekunnin. Sen jälkeen saattaa seurata hetken verran hännän heilutusta. Ihmisten välinen tervehtiminen, kuten kättely tai halaus, ovat usein myös suhteellisen nopeita.
Ihmiset ja koirat siis tervehtivät lajitovereitaan usein nopeasti, mutta koiran ja ihmisen välinen tervehdys vie usein monta minuuttia, vaikka viime näkemisestä olisi kulunut vain hetki.
Koiran tervehtimistapa riippuu pitkälti omistajan toiminnasta. Päätä siis hyvissä ajoin, miten haluat koirasi tervehtivän ja ole johdonmukainen. Älä ensin innosta koiraa ja sitten toru sitä liiasta innostumisesta.