Fobia on suhteeton reaktio uhkaan - epänormaali pelko, joka ei häviä, vaikka stressitilanteelle altistuminen loppuu. Koirien fobiat voivat ilmetä eri tavoin, mutta yleisiä oireita ovat pelko, ahdistuneisuus, hermostuneisuus, vapina ja jopa aggressiivisuus. 

Koiran fobian tunnistaminen 

Jotta pelkotiloja voidaan hallita ja hoitaa, on fobian taustatekijät syytä tunnistaa. Fobiasta kärsivä koira saattaa vaarantaa itsensä paniikin aikana erilaisille onnettomuuksille ja tapaturmille. Pitkittynyt pelkotila saattaa myös altistaa eläimen fysiologisille muutoksille ja aiheuttaa erilaisia oireita.

Pelkotiloja voivat laukaista monet eri tekijät, kuten esimerkiksi:

Kovat äänet

Monet koirat pelkäävät kovia ääniä kuten pamauksia, ilotulitteita ja ukkosta.

Sosiaaliset tilanteet

Jotkut koirat ovat ahdistuneita muiden eläinten tai uusien ihmisten seurassa.

Aiemmat traumat

Koirille, jotka ovat kokeneet traumaattisia tilanteita, voi kehittyä näihin tapahtumiin liittyviä pelkoja. Jos koiranpentu esimerkiksi liukastuu portaissa, voi se kehittää itselleen pysyvän pelkotilan portaita kulkemista kohtaan.

Ympäristön muutokset

Muutto, uuden koiran tulo laumaan tai muut ympäristön muutokset voivat aiheuttaa koiralle stressiä ja pelkotiloja. 

Genetiikka

Tietyt rodut ja yksilöt ovat alttiimpia fobioiden kehittymiselle kuin toiset.

Miten fobiasta kärsivän koiran kanssa kannattaa toimia?

Mene mahdollisimman pian eläinlääkärin vastaanotolle, jotta koirasi ahdistus ei pahene ajan myötä. Eläinlääkärin konsultaatio on tärkeää, jotta voit varmistua, ettei koira kärsi fyysisestä vaivasta, esimerkiksi hormonaalisista häiriöistä tai kivusta, joka voisi muuttaa sen käyttäytymistä.

Kun fobia on satunnaista (esim. ukkosen pelko), hoito ei ole välttämätöntä. Jos kyseessä on monimutkainen ja elämänlaatua heikentävä fobia, eläinlääkäri voi määrätä tarkoin kontrolloitua lääkehoitoa. Lääkehoidolla valmistellaan hedelmällistä maaperää käyttäytymisterapialle. 

Koiran pelkotilojen hoidossa kannattaa kääntyä käyttäytymistieteeseen erikoistuneen eläinlääkärin puoleen. Eläinlääkärin suorittama säännöllinen seuranta on tärkeää koiran elämänlaadun kannalta.

Pennun ensimmäiset kuukaudet ovat ratkaisevia 

Fobioiden syntyä voi pyrkiä ehkäisemään totuttamalla koira pienestä pitäen monenlaisiin tilanteisiin ja paikoihin. Pennun ensimmäisten 3-4 kuukauden aikana on tärkeää altistaa se mahdollisimman monille arkielämän ärsykkeille: väkijoukoille, lapsille, melulle, liikenteelle, erilaisiin alustoihin ja toisiin eläimiin. 

Koirat, joita ei ole sosiaalistettu riittävästi, voivat kehittää fobioita sellaisiin asioihin ja tilanteisiin, jotka ovat niille täysin uusia. On siis tärkeää pyrkiä tarjoamaan pennulle virikkeitä ja paljon positiivisia kokemuksia ensimmäisten elinkuukausien aikana.

Kaikki ei ole kuitenkaan pelkästään pennunomistajan käsissä, sillä myös koiran perimä vaikuttaa käyttäytymiseen. Vaikka omistaja tekisi kaikkensa sosiaalistaakseen pentunsa, voivat ympäristötekijät silti kuormittaa koiraa kohtuuttoman paljon.