Iloinen koira
Terve koira on aktiivinen, tarkkaavainen ja täynnä elämäniloa. Toisinaan koira ottaa pienet nokoset, mutta levätessäänkin koira tarkkailee ympäristöään ja ympärillä olevia ihmisiä.
Sopiva paino
Sopiva ja tasainen paino kielii koiran hyvinvoinnista, paitsi tietysti kasvavien koiranpentujen kohdalla. Yhtäkkiset muutokset koiran painossa tarkoittavat usein, että jotain on vialla. Koiran ravintotarpeet muuttuvat usein hieman koiran ollessa sairas tai odottaessa pentuja, sekä iän myötä. Sopeuta siis ruoan määrä ja ravintopitoisuus niiden mukaan.
Kiinteä uloste
Koiran uloste kertoo koiran ruoansulatuskanavan terveystilasta. Kiinteä uloste tarkoittaa, että koiran elimistö pystyy imemään kaikki ravinnon sisältämät ravintoaineet. Löysä uloste on normaalia vain ruokamerkistä toiseen vaihdettaessa, ei muutoin.
Kiiltävä turkki
Pehmeä, kiiltävä turkki on aina hyvä merkki. Se tarkoittaa, että koira saa ravinnostaan tarpeeksi vitamiineja ja mineraaleja. Hilse, haavat, karvattomat läikät, runsas ja epänormaali karvanlähtö, kutiaminen ja haiseminen tarkoittavat jonkin olevan vialla.
Normaali käytös
Jokaisella koiralla on tiettyjä omia tapoja ja arkirutiineja, kuten tervehtiminen häntä heiluen tai ruokakupin vieressä odottaminen. Pienetkin muutokset koiran tavallisessa käytöksessä voivat olla merkkejä sairaudesta tai vammasta. Esimerkiksi, jos koirallasi ei ole ruokahalua, se arastaa tassuaan tai se ei halua hypätä autoon.