Kenttä: Kissa Artikkeleita matkustaminen
Kissan kuljettaminen autossa
Toisinaan kissaa on pakko kuljettaa autossa, esimerkiksi matkalla eläinlääkäriin. Turvallisuussyistä ja kissan hyvinvoinnin kannalta kissa kannattaa kuljettaa autossa kuljetushäkissä tai -laatikossa.
Tarvikkeita uudelle kissalle
Mitä kaikkea kotiin tulisi ostaa uutta kissaa varten? Kissoille on myynnissä vaikka mitä tarvikkeita ja olemme keränneet tähän tärkeimmät tavarat, jotka kannattaa hankkia kotiin ennen kuin uusi kissa tai kissanpentu kotiutuu.
Kissan matkapahoinvointi
Osa kissoista kärsii matkapahoinvoinnista autossa matkustaessaan. Totuta siis kissa autossa kulkemiseen hyvissä ajoin - varsinkin, jos haluat ottaa kissan pidemmille automatkoille.
Kissa mukaan matkalle?
Kissanomistajan loman suunnitteluun kuuluu myös päätös siitä, missä kissa on loman ajan. Kissan voi ottaa moneen paikkaan ja kulkuvälineeseen mukaan, tai kissan voi jättää omaan kotiin kissavahdin kanssa tai varata paikan kissahoitolasta. Kannattaa aina miettiä missä kissa viihtyy parhaiten, jotta lomasta tulee mahdollisimman onnistunut sekä sinulle että kissallesi.