Yleisiä aivastelun syitä:
1. Kissan nenä kutiaa
Nenän kutiaminen on tyypillinen syy kissan aivastelulle. Kissan nenä voi kutista esimerkiksi siihen tarttuneen karvan tai ilmassa leijailevan pölyn takia.
2. Kissanuha
Kissanuha - tai kissaflunssa - on virusperäinen sairaus, jonka oireet muistuttavat vilustumisen oireita. Kissanuha oireilee esimerkiksi aivasteluna.
3. Nenää ärsyttävä kemikaali
Tietyt hajut ja kemikaalit voivat ärsyttää kissan nenän ja poskionteloiden limakalvoja. Aivastaminen on kehon tapa poistaa tätä ärsytystä. Ärsyttäviä hajuja tai kemikaaleja ovat muun muassa tupakansavu, tietyt parfyymit ja voimakastuoksuiset puhdistusaineet.
4. Jotakin sieraimessa
Joskus kissan nenään tai sieraimiin voi kiinnittyä jotain, joka ärsyttää nenää ja aivastuttaa. Kissan nenässä voi esimerkiksi olla karva, joka aiheuttaa aivastelua. Jos nenään juuttunutta esinettä ei saada poistettua, se voi pahimmillaan aiheuttaa tulehduksen.
5. Hammassairaus
Tietyt hammassairaudet voivat aiheuttaa aivastelua – varsinkin, jos hammas on tulehtunut juureen asti. Tulehdus voi edetä kissan nenäonteloon ja oireilla muun muassa aivasteluina.
6. Pölyallergia
Pölyallergia on kissoilla suhteellisen harvinainen, mutta se voi iskeä joillekin kissoille.
7. Rokotteen sivuoire
Kissanuharokote voi sivuoireena aiheuttaa aivastelua muutaman päivän ajan. Aivastelu loppuu itsestään parin päivän kuluttua eikä vaadi hoitoa.
Milloin kissa tulee viedä eläinlääkäriin?
Varaa aika eläinlääkärille, jos kissasi aivastelee tavallista enemmän, aivastelun mukana tulee verta tai paksua räkää tai jos kissalla on aivastelun lisäksi myös yskää.