Agria Eläinvakuutus on tutkinut millä eri tavoin koira auttaa omistajansa henkistä hyvinvointia. Kysely tehtiin marraskuussa 2019 yhteistyössä Xtreme Insights AB:n kanssa ja siihen vastasi 400 suomalaista koiranomistajaa.

Koira on hyvä lohduttamaan ja auttamaan vaikeassa tilanteessa

Koira on hyvä apu erilaisissa vaikeissa tilanteissa. Koiranomistajista 45% vastasi, että oma koira on auttanut pääsemään kriisistä yli.

Koira on myös hyvää seuraa, kun tarvitsee lohtua surun hetkellä - vastanneiden kesken koira on toisiksi paras lohduttaja. Enemmistö vastaajista (43%) koki puolison parhaana lohduttajana ja koirasta lohtua suruun koki saavansa jopa 30% vastaajista. Perheen tukeen surussa turvautui 18% ja ystävien 9%.

”Koira auttaa ylläpitämään rutiineja, mikä voi auttaa vaikean tilanteen yli. Koira ei myöskään tuomitse ja koiran silittäminen rauhoittaa ja tuo turvaa”, kertoo Agria Eläinvakuutuksen maajohtaja Anna Linder.

Koiran seura auttaa palautumaan

Kun pitää valita seuraa palautumiseen, kannattaa viettää aikaa koiransa kanssa! Koira on nimittäin tutkitusti hyvää ja mieluista seuraa silloin, kun pitää ladata omia akkuja. Enemmistö eli 33% vastaajista valitsisi koiran ajanviettokaverikseen palautumiseen. Kumppanin seuran valitsisi 27%, perheen 19% ja ystävät 13%.

Koira tuo iloa perheeseen

Koira perheessä tuo turvaa ja iloa lapsille. Kyselyyn vastanneista koiranomistajista 70% oli ollut koira lapsuudessaankin ja 62% vastasi koiran tuoneen iloa ja turvaa.

Lisäksi koira voi auttaa tuomaan perheenjäseniä lähemmäksi toisiaan. Vastaajista 92% oli sitä mieltä, että koira on auttanut lähentämään perhettä.

Lähes 9/10 kokee koiran vähentävän yksinäisyyden tunnetta

Koira on hyväksi sosiaaliselle elämälle ja voi jopa auttaa löytämään uusia ystäviä. Koiranomistajista 67% vastasi, että koira on parantanut sosiaalista elämää ja joissain tapauksissa jopa auttanut luomaan uusia ystäviä. Lisäksi 87% koki, että koira vähentää yksinäisyyden tunnetta.

Koira tekee tutkitusti myös onnellisemmaksi. Koiranomistajista 97% vastasi olevansa onnellisempi koiransa kanssa.