Kyy puree koiraa useimmiten kuonoon tai tassuun

Tärkeintä on olla hätääntymättä ja toimia nopeasti. Mikäli kyy on purrut koiraa, pidä koira mahdollisimman paikallaan, jotta myrkky ei pääse leviämään muualle elimistöön. Koira kannattaa mahdollisuuksien mukaan kantaa autoon ja viedä välittömästi lähimmälle eläinklinikalle.

Puremasta aina eläinlääkäriin

Koira tarvitsee aina eläinlääkärin hoitoa kyynpuremaan. Vaikka koira ei oireilisi mitenkään pureman jälkeen tai vaikket ole täysin varma, onko kyy purrut koiraa, on hyvä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin välittömästi.

Kyyn purema on yleisintä keväällä. Vaihtolämpöiset kyyt hakeutuvat aukeille paikoille aurinkoon lämmittelemään ja kyyn kohtaamisen todennäköisyys kasvaa, kun ne tulevat esiin piiloistaan. Pureman vaarallisuus ja oireiden voimakkuus ovat lemmikille yksilöllisiä.

Mistä tunnistaa kyyn pureman?

Yleisin kyyn pureman merkki on puremakohdan turpoaminen. Turvotus voi olla hyvinkin voimakasta, erityisesti pään alueella. Puremakohdassa voi nähdä kyyn hampaiden jättämät kaksi pientä reikää muutaman millimetrin päässä toisistaan.

Muita kyyn pureman aiheuttamia oireita ovat voimattomuus, väsymys, kuolaaminen ja toisinaan oksentelu. Oireisiin vaikuttaa muun muassa puremakohta, koiran koko, ikä ja terveys sekä kyyn erittämän myrkyn määrä.

Mitä tehdä, jos kyy puree koiraa?

  • Ota välittömästi yhteyttä lähimpään eläinklinikkaan
  • Pidä koira mahdollisimman rauhallisena ja paikallaan – muista myös itse pysyä rauhallisena!
  • Vältä koiran liikuttamista. Mahdollisuuksien mukaan kanna koira autoon ja eläinklinikalle
  • Älä anna koiralle kyytabletteja, paitsi jos purema on pään alueella, eläinlääkäriapu ei ole nopeasti saatavilla ja turvotus tukkii hengitystiet.

Miten ennaltaehkäistä kyyn puremaa?

  • Pidä koira aina kytkettynä
  • Tarkkaile ympäristöä jossa liikutte huomataksesi mahdolliset kyyt ajoissa
  • Tarkkaile, mitä koira tutkii tai haistelee lenkin aikana