Sairaudet ja vahingot

Jos koira raapii itseään jatkuvasti, voi kutina johtua allergiasta

Koiran jatkuva rapsuttelu voi johtua allergiasta

Koiran käytökseen kuuluu satunnainen rapsuttelu, mutta jos koira kutisee ja nuolee tassujaan jatkuvasti, voi kyseessä olla allergia.

Koiran ruoka-aineallergia

Koirat ovat kaikkiruokaisia, mutta tietyt ruoka-aineet voivat aiheuttaa koiralle allergiaa, joka ilmenee tyypillisesti iho-oireina kuten kutinana.

Ampiainen voi pistää koiraa esimerkiksi koiran nuuhkiessa kukkapenkissä

Hyönteisen pisto koiralla

Monet hyönteiset voivat pistää tai purra koiraa. Hyönteisten pistot ovat yleensä vaarattomia ja aiheuttavat vain tilapäistä turvotusta ja punoitusta. Osa koirista on kuitenkin yliherkkiä pistoksille ja voi saada aller...

Kyyn purema koiralla

Kyykäärmeet alkavat nyt herätä talvihorroksesta, joten koiranomistajien kannattaa olla valppaina alueilla, joissa kyitä tavataan. Yleensä toipuu kyyn puremasta eläinlääkärikäynnin jälkeen, mutta joillekin koirille kyy...

Pääsiäisen vaarat koiralle

Pääsiäinen on hyvän ruoan, suklaan ja muiden herkkujen aikaa. Monet pääsiäisruoat eivät kuitenkaan sovi koiran vatsalle ja esimerkiksi tumma suklaa voi aiheuttaa jopa hengenvaarallisen myrkytystilan. 

Jos koira yskii paljon, kyseessä voi olla kennelyskä

Koiran kennelyskä

Kennelyskä aiheuttaa koirille yskää ja flunssan kaltaisia oireita ja myös hoito on samankaltaista kuin ihmisellä: lepoa, lämpöä ja hellää hoivaa. Oireet helpottavat yleensä itsestään 1-2 viikon sisällä, mutta mikäli o...

Koiran kohtutulehdus on yksi koiran yleisimmistä sairauksista

Koiran kohtutulehdus

Koiran märkäinen kohtutulehdus eli märkäkohtu on yleinen narttukoirien sairaus. Hoitamattomana kohtutulehdus voi johtaa koiran menehtymiseen ja tulehdus voi kehittyä hyvinkin nopeasti.

Koira heikoilla jäillä

Ihana talvinen kävelylenkki voi hetkessä muuttua painajaiseksi, jos koira juoksee heikoille jäille. Agrian tilastojen mukaan suurin osa koirien hukkumistapauksista tapahtuu talviaikana, kun jää ei olekaan niin kestävä...

Haava koiran tassussa

Erilaiset haavat koirien tassuissa ovat yleisiä: koira voi astua terävän esineen päälle lenkillä, liian pitkäksi kasvanut kynsi voi lohjeta tai koko kynsi voi murtua jäätyään johonkin jumiin. Tavallisimpia tassuvaivoj...

Koiran vesihäntä

Jos koira on altistunut kylmälle uimisen jälkeen tai viettänyt kauan aikaa sateessa, voi koiralle tulla vesihäntä, tai uimarin häntä. Vesihäntä on yleinen koiraroduilla, jotka rakastavat uimista, kuten noutajilla ja s...