Näin parannat metsästyskoirasi suorituskykyä

Kuva: Magnus Tengmo

Metsästyskoirasta tulee pitää hyvää huolta niin metsästyskauden aikana kuin sen ulkopuolella. Lue vinkkimme, niin osaat ennaltaehkäistä monia vaivoja ja tiedät miten toimia tapaturman sattuessa.

Korvat

Korvat kannattaa tutkia tasaisin väliajoin korvatulehdusten varalta. Aluillaan olevasta korvatulehduksesta voi päästä eroon huolellisella puhdistuksella. Jos korva on pahasti tulehtunut ja punoittava tai siitä valuu eritettä, koira tulee viedä eläinlääkäriin, jossa sille annetaan antibioottikuuri. 

Liikunta

Metsästyskoiran tulee harrastaa liikuntaa läpi vuoden, myös metsästyskauden ulkopuolella. Juuri ennen kauden alkamista tehtävä pikatreeni usein vain lisää nyrjähdysten, revähdysten ja muiden vaivojen riskiä. Aloita intensiivisempi liikunta hyvissä ajoin, pari kolme kuukautta ennen kauden alkamista.

Koiran kanssa pyöräily, juokseminen, uiminen (veden tulisi olla vähintään 15-asteista, sillä kylmempi vesi ei ole hyväksi lihaksille) ja hiihto ovat hyviä liikuntamuotoja, jotka parantavat koiran kestävyyttä ja kuntoa. Kuntoilun ajaksi koiralle kannattaa pukea valjaat kaulapannan sijaan, jotta koira voi hieman vetää ja saa entistä enemmän liikuntaa.

Hyvä yleiskunto parantaa koiran hapenottokykyä ja on hyväksi jänteille ja nivelille.

Madotus

Säännöllinen madotus voi olla tarpeen, jos sinulla on monta koiraa tai jos annat koirillesi paljon raakaa lihaa.

Nenäpunkki

Monilla koirilla on nenäpunkkeja, mutta ei mitään niiden aiheuttamia oireita. Jos metsästyskoirasi vainu alkaa heikentyä ja se aivastelee usein, koira kannattaa viedä eläinlääkärin tarkastettavaksi. Nenäpunkista toipuminen kestää 1–2 viikkoa.

Pulssi

Ota tavaksi mitata koirasi pulssi metsästyksen jälkeen. Hyväkuntoisen metsästyskoiran pulssi voi levossa olla niinkin alhainen kuin 50 lyöntiä minuutissa. Pulssi, joka ylittää 120 lyöntiä minuutissa, ei ole normaali.

Rokotus

Kaikki koirat tulee rokottaa penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta, parvovirusta ja rabiesta eli raivotautia vastaan. Jos aiot metsästää ulkomailla, sinun tulee tarkistaa tarvitseeko koirasi lisärokotteita. Lue lisää Eviran sivuilta.

Ruokinta

Metsästys lisää koiran energiantarvetta, samoin kuin erittäin korkeat ja matalat lämpötilat. Anna siis koiralle metsästysaikana tavallista enemmän ruokaa tai vaihda energiapitoisempaan koiranruokaan. Muista kuitenkin, että vaihto tulee tehdä asteittain, jotta koiran vatsa ehtii tottua muutokseen.

Varsinaisen metsästyksen aikana suurin osa koirista tarvitsee lisäenergiaa. Anna koiralle pieniä ruoka-annoksia päivän mittaan tai energialisää. Muista myös vesi!

Rasva on tehokkain aktiivisen koiran ravinnonlähde. Rasva lisää koiran hapenotto- ja suorituskykyä. Hiilihydraatit eivät ole yhtä tehokas ravinnonlähde, sillä se vapauttaa energiaa, mutta koira ei pysty säilömään sitä. Hiilihydraatit ovat kuitenkin tärkeä osa koiran ravintoa, muun muassa aivojen toiminnan kannalta.

Tassut

Tassut ovat kovalla koetuksella vaihtelevassa metsämaastossa. Koiran kynnet kuluvat ja pysyvät lyhyinä, minkä vuoksi kynsien aiheuttamat vaivat ovat harvinaisia. Tassuanturoihin voi kuitenkin tulla haavoja. Syvät haavat tulee ommella, mieluiten ensimmäisen vuorokauden aikana, jotta ne parantuvat nopeasti ja kunnolla.

Älä pyöräile tai harrasta liikuntaa asfaltilla lämpötilan ollessa yli 20 astetta, sillä asfaltti voi polttaa koiran anturoita.

Tutki koira

Ota tavaksi tutkia koira aina ennen ja jälkeen metsästysretken. Kun tutkit koiran ennen metsästystä, huomaat ajoissa, jos koira ei voi hyvin tai ole täysin terve. Metsästyksen jälkeen tutki koira mahdollisten haavojen, punkkien ja muiden vaivojen varalta. Ole erityisen tarkka, jos koirallasi on pitkä ja paksu turkki, sillä silloin haavat on silloin vaikeampi löytää ja ne voivat tulehtua paksun karvapeitteen alla.

Vatsalaukunkiertymä

Vatsalaukunkiertymän välttämiseksi älä ruoki koiraa juuri ennen metsälle lähtöä. Anna koiralle aamiainen vähintään kaksi tuntia ennen metsästystä. Metsästyksen jälkeen anna koiralle ruokaa vasta hieman kotiin tulonne jälkeen.

Tykkää? 0 tykkäystä, ei arvosteltu 0 lukijasta 0 tykkäsi tästä, arvosana , NaN tähteä