Kissan matkapahoinvointi

Osa kissoista kärsii matkapahoinvoinnista autossa matkustaessaan. Totuta siis kissa autossa kulkemiseen hyvissä ajoin - varsinkin, jos haluat ottaa kissan pidemmille automatkoille.

Totuttele kissa autossa kulkemiseen mahdollisimman aikaisin, mieluiten jo pentuna. Aloita tekemällä lyhyitä ajomatkoja ja pidennä matkoja asteittain. Tottumattomat kissat naukuvat ja usein suorastaan mouruavat ensimmäisillä kerroilla. Kissan voi olla vaikea pysyä tasapainossa ja seurata auton liikkeitä. Myös auton ja liikenteen äänet voivat tehdä kissan hieman levottomaksi. 

Helpota kissan oloa

Älä ruoki kissaasi juuri ennen matkaa, jotta kissa ei voi pahoin. Anna kissalle kuitenkin vettä.

Jos kissa kärsii automatkojen aikana, voi eläinlääkäri kirjoittaa reseptin rauhoittavaa lääkettä varten. Älä hanki rauhoittavia lääkkeitä ilman eläinlääkärin määräystä ja annosteluohjeita, sillä muuten kissa voi saada sille sopimatonta lääkettä tai liian suuren lääkeannoksen.

Kun kissa ei tule mukaan matkalle

Kissa voi usein parhaiten tutussa kotiympäristössään. Jos olet poissa muutaman päivän ajan, helpoin vaihtoehto on pyytää esimerkiksi naapuria, perheenjäsentä tai ystävää hoitamaan kissaa matkasi ajan. Kissavahdin tulisi käydä kotonasi pari kertaa päivässä vaihtamassa kissanhiekka, antamassa ruokaa ja vettä sekä pitämässä kissalle seuraa. Kissan yksinäisyydentunnetta voi vähentää pitämällä välillä radiota tai televisiota päällä.

Jos olet poissa pitemmän aikaa, kissa voi asua matkasi ajan kissavahdin luona tai kissakennelissä. Tutustu kenneliin hyvissä ajoin ennen matkaa ja varaa paikka hyvissä ajoin. Kissan rokotusten tulee olla kunnossa, jotta voit jättää kissasi kissakenneliin.

Tykkää? 0 tykkäystä, ei arvosteltu 0 lukijasta 0 tykkäsi tästä, arvosana , NaN tähteä