Kissan FIP eli vatsakalvontulehdus

Tarttuva vatsakalvontulehdus eli FIP on yksi kissojen vakavimmista virusperäisistä sairauksista. Sairauteen ei ole lääkettä, mutta sitä voi ennaltaehkäistä pitämällä kissan elinympäristö hygieenisenä ja puhtaana.

FIP on koronaviruksen aiheuttama tarttuva tauti. Koronavirusta on kahdenlaista: FIP-tautia aiheuttavaa sekä lieviä vatsa- ja suolistotulehduksia aiheuttavaa. Lievempi virus voi geneettisen muutoksen eli mutaation seurauksena aiheuttaa tartunnan saaneelle kissalle myös FIP-tartunnan.

Mutaatio voi johtua heikentyneestä vastustuskyvystä ja/tai suuresta tartuntavaarasta. Kissa voi saada virustartunnan esimerkiksi käyttämällä samaa hiekkalaatikkoa tai syömällä samasta kulhosta kuin taudinkantajakissa.

Kuivamuoto ja märkämuoto

Märkämuoto on yleisempi nuorilla kissoilla ja aiheuttaa kissalle nesteen kerääntymistä vatsaan ja rintaan. Nestekertymät johtuvat viruksen aiheuttamista verisuonivaurioista, joiden seurauksena nestettä vuotaa kudoksiin. Kissalle voi tulla hengitysvaikeuksia, jos nestettä kertyy myös rintaonteloon. Hengitysvaikeuksia voi olla vaikea havaita, mutta tarkkaan tutkimalla näkee, että kissa hengittää nopeasti ja pinnallisesti.

Lievempi versio on kuivamuotoinen FIP. Se voi vaikuttaa kissan eri elimiin, ja oireilu vaihtelee vaurioituneen elimen mukaan. Diagnosointi ei siis ole yhtä helppoa. Oireita voivat olla muun muassa ruokahaluttomuus, laihtuminen, väsymys, toistuva kuume, ripuli, silmätulehdus sekä keskushermoston oireet.

Vaikea diagnosoida

Kissan diagnosointi ei ole helppoa. Usein tutkimuksissa mitataan veressä olevien vasta-aineiden määrä, mutta tulosten tulkitseminen on vaikeaa, eikä anna välttämättä tarvittavaa tietoa. Veressä olevat vasta-aineet eivät aina tarkoita, että kissalla on FIP. Vasta-aineista saadaan selville vain se, onko kissalla joskus ollut koronavirus. Kyseessä on kuitenkin voinut olla koronaviruksen lievempi muoto.

Ainoa varma tapa selvittää, onko kissalla FIP, on ottaa näyte vaurioituneista kudoksista tai tehdä ruumiinavaus.

Tautia vastaan ei ole lääkettä. Taudin saanutta kissaa voidaan hoitaa lieventämällä sen oireita. Uusia lääkevalmisteita testataan jatkuvasti, mutta toistaiseksi parantavaa lääkettä ei ole.

Tärkein osa tartunnan ennaltaehkäisyä on kissan elinympäristön pitäminen hyvin tuuletettuna ja hygieenisenä. Tauti tarttuu helpommin, jos perheessä on useita kissoja, sillä kissa voi olla tartuttava taudinkantaja oireilematta ja sairastumatta itse. Jos samassa tilassa on liian monta kissaa, kissoille voi aiheutua stressiä, mikä lisää sairastumisen riskiä.

Oksentelu ja ripuli

Kissa voi pahoin, jos se syö jotain sopimatonta.
Lue lisää

Myrkyllisiä kasveja

Osa kasveista on kissoille myrkyllisiä.
Lue lisää

Virtsatietulehdukset

Ovat yksi yleisin kissojen vaiva, sekä naarailla että uroksilla.
Lue lisää

Kissan korvavaivat

Tutki kissan korvat tasaisin väliajoin sairauksien varalta.
Lue lisää

Tykkää? 0 lukijasta 1 tykkäsi tästä, arvosana , 0 tähteä