Sairaus voi aiheuttaa pidätysongelmia

Usein syy hiekkalaatikon ulkopuolelle pissailuun on joko sairaus tai protesti. Jos kissalla ilmenee yhtäkkiä sisäsiisteysongelmia, aloita syyn tutkiminen viemällä kissa ensin eläinlääkärin tutkittavaksi, jotta selviää onko kyseessä jokin virtsatiesairaus.

Kissalla voi myös olla jokin sairaus, joka aiheuttaa pidätysvaikeuksia, esimerkiksi virtsatientulehdus. Muita kissan sisäsiisteyteen vaikuttavia sairauksia ovat diabetes eli sokeritauti, kohtutulehdus, ummetus, ripuli, anaalirauhasten tukkeutuminen tai madot.

Mielenosoitus tai protesti

Jos kissa on terve, tulee seuraavaksi tutkia kissan arkea ja elinympäristöä selvittääkseen sisäsiisteysongelmien syy. Onko kissa stressaantunut, epävarma tai levoton - tai onko kissa tulossa sukukypsäksi? Terve kissa tekee tarpeensa muualle kuin laatikkoonsa protestina kommunikoidakseen omistajalle, että jokin on huonosti.

Kissa saattaa tuntea saavansa liian vähän huomiota ja yrittää pissailullaan saada lisää huomiota. Kissa voi myös protestoida, jos laatikko on liian lähellä kissan ruokakuppia tai toisen kissan laatikkoa. Jos kotona on useampi kissa, tulisi jokaisella kissalla olla oma laatikkonsa.

Muita aiheita kissan protestille voivat olla muun muassa uusi perheenjäsen (eläin tai ihminen), muutto, liian vähän tekemistä tai omistajanvaihdos. Mieti siis onko kissan elämässä tapahtunut jokin iso muutos lähiaikoina, joka voisi olla sisäsiisteysongelmien syynä.

1. Laatikko ei ole sopivan siisti

Kissa tekee useimmiten tarpeensa laatikon ulkopuolelle vain, jos laatikkoa ei ole siivottu tarpeeksi huolellisesti tai tarpeeksi usein. Hiekka-astia tulisi puhdistaa päivittäin ja vaihtaa hiekka säännöllisin väliajoin.

Hiekkalaatikko voi myös olla kissan mielestä liian siisti, jos se on puhdistettu vahvoilla pesuaineilla, joiden hajusta kissa ei pidä. Kissan hajuaisti on todella herkkä ja erityisesti sitrustuoksut eivät ole kissan mieleen. Kannattaa siis suosia hajusteettomia tai mietoja puhdistusaineita kissan laatikossa ja sen ympärillä.

2. Vääränlainen hiekka

Kissanhiekka voi myös olla kissan mielestä vääränlaista ja siksi kissa ei halua tehdä tarpeitaan laatikkoonsa. Nykyään on valittavana monia erilaisia hiekkoja, muun muassa hienoa tai karkeaa, hajustettua tai hajustamatonta, paakkuuntuvaa ja paakkuuntumatonta. Voit myös kokeilla säätää hiekan määrää, jotta kissa pääsee kaivamaan ja peittämään jätöksensä kunnolla.

3. Huono sijainti

Kissa on tarkka myös hiekkalaatikon sijainnista. Hiekkalaatikko ei saisi olla liian lähellä kissan ruoka- tai vesikuppeja, sillä kissat eivät halua tehdä tarpeitaan lähellä ruokapaikkaansa. Hiekkalaatikon tulisi olla sopivan piilossa, jotta kissalla on vessarauha, mutta samalla sellaisessa paikassa, jonne kissa pääsee aina helposti, kun tulee hätä. Jos kotona on useampia kissoja, tulisi jokaisella kissalla olla oma hiekkalaatikko.

4. Vääränlainen hiekka-astia

Laatikko voi myös olla vääränlainen kooltaan tai malliltaan. Kissa voi haluta enemmän tilaa peittää jätöksensä tai suojaisamman hiekkalaatikon, jossa se voi käydä asioillaan rauhassa. Kokeilemalla selviää, minkälainen hiekkalaatikko on kissasi mieleen.

Jos mikään yllämainituista syistä ei selitä kissan sisäsiisteysongelmia, voi kyseessä olla protesti jotain muuta asiaa kohtaan. Selvittääksesi pissailun syyn voit miettiä johtuuko pissaaminen esimerkiksi jostakin alla mainitusta syystä:

  • Onko perheeseen tullut uusi jäsen, esimerkiksi vauva tai uusi lemmikki?
  • Onko perheessä joku, josta kissa ei pidä tai joka saa kissan mielestä liikaa huomiota? Tutki, minne kissa pissaa. Pissaako kissa esimerkiksi jatkuvasti jonkun perheenjäsenen sänkyyn tai vaatteiden päälle?
  • Ovatko kissan omistajat olleet paljon poissa tai tehneet tavallista enemmän töitä? Kissa voi siinä tapauksessa tuntea olonsa yksinäiseksi, hylätyksi ja tylsistyneeksi.
  • Onko kissalla äskettäin ollut ripulia tai muita vatsavaivoja, jotka ovat aiheuttaneet huonoja muistoja vessassa käynnistä?
  • Onko perheen sisällä tapahtunut jotain poikkeavaa, esimerkiksi ollut tavallista enemmän riitoja? Onko joku perheenjäsen masentunut tai ollut muuten allapäin, minkä kissa on aistinut ja tullut huolestuneeksi siitä? Onko joku perheenjäsen menehtynyt, esimerkiksi kissanpentu?
  • Onko perheessä leikkaamaton kissa, jonka virtsa haisee niin voimakkaasti, että perheen muut kissat eivät halua käydä samalla laatikolla?
  • Merkkaileeko kissa sukukypsyyden ja sen mukana tulevan reviirin merkkaamisen tarpeen takia?
  • Voiko ongelma johtua liian aikaisesta luovutusiästä? Onko pentu erotettu emostaan liian aikaisin, jolloin se ei ole oppinut emoltaan sisäsiisteyttä?
  • Onko kyseessä ulkokissa, joka ei ole oppinut tekemään tarpeitaan sisällä?
  • Onko kissalla kastroinnista huolimatta hyvin vahva sukupuolivietti ja tarve merkata reviirinsä pitääkseen tunkeilijat poissa, esimerkiksi merkkaamalla ulko-oven karmit?
  • Onko kotiin tuotu jokin esine, joka tuoksuu vahvasti muilta kissoilta?
  • Onko kotona äskettäin tehty jonkinlainen remontti, joka aiheuttaa vahvoja, tuntemattomia tuoksuja, esimerkiksi seinien maalaus tai tapetointi?
  • Onko kotiin ostettu uusi huonekalu, jossa on tuntematon tuoksu?