Kissanpentu tulee kotiin – yleiset vaaranpaikat ja haaverit – miten toimia?

Elämä pennun kanssa on ihanaa, mutta utelias ja vikkelä pentu voi myös ajautua moniin vaaratilanteisiin. Kissat saattavat tipahtaa avoimeksi jääneestä ikkunasta tai parvekkeelta – tämän onnettomuuden voit ehkäistä helposti asentamalla turvaverkot niin ikkunoihin kuin parvekkeelle. Varsinkin ensimmäisen pennun omistajalle tulee usein tilanteita, joissa ei välttämättä tiedä miten tulee toimia: voinko auttaa pentua itse kotona vai pitääkö pentu viedä suoraa päätä eläinlääkäriin? Listaamme muutamia yleisimpiä vaaratilanteita ja kerromme miten toimia.

Miten toimia, jos…

 …kissanpentu tipahtaa ikkunasta tai parvekkeelta?

Mikäli kissa ei pysty itse liikkumaan, siirrä se mahdollisimman varovaisesti esimerkiksi taitellun pyyhkeen tai huovan päälle ja kuljeta kissa välittömästi eläinlääkäriin. Mikäli kissalla on runsaasti verta vuotava haava, pyri tyrehdyttämään verenvuoto painamalla vuotokohtaa tasaisesti useiden minuuttien ajan, voit myös tehdä kuljetuksen ajaksi vuotokohtaan kevyen painesiteen.

Mikäli kissassa ei näy ulkoisesti poikkeavaa ja se liikkuu normaalisti, voit siirtää kissan kuljetuskoppaan ja varata eläinlääkäriajan samalle päivälle sisäisten verenvuotojen ja mm. virtsarakon repeämän poissulkemiseksi.

…kissanpennun ikenestä tulee verta?

Pennun ikenet voivat vuotaa hieman verta maitohampaiden irrotessa ja se onkin yleisin syy pienille verenvuodoille. Pentu on myös voinut saada pienen haavan suuhunsa esimerkiksi innokkaan leikin yhteydessä tai jos se on pureskellut jotain terävää.

Tutki siis aina pennun suu, jos sieltä tulee verta. Yritä paikantaa vuotokohta tai mahdollinen haava ja tarkista samalla ettei mikään hampaista ole katkennut. Jos verta tulee todella paljon eikä vuoto tyrehdy, vie pentu eläinlääkärin tutkittavaksi.

…kissanpentu oksentaa?

Yksittäinen oksennus ei yleensä ole vaaraksi, varsinkin jos pennun yleisvointi on hyvä ja pentu juo vettä normaalisti. Mutta mikäli pentu oksentaa useamman kerran, oksennuksen seassa on verta tai vierasesineen palasia tai pennun yleisvointi on selvästi heikentynyt, tulee pentu viedä heti eläinlääkäriin. Pennuille oksentelu voi aiheuttaa nopeasti elimistön kuivumisen.

Kissanpennut ovat erityisen kiinnostuneita langoista, nauhoista, pikkuesineistä ja mm. joulukuusen koristeista. Mikäli kissa nielee nauhamaisen vierasesineen, voi seurauksena olla vakava suolitukos.

…kissanpennulla on ripuli?

Pennulla voi olla hieman löysä vatsa uuteen kotiin muuton yhteydessä tai kun vaihdetaan toiseen ruokaan. Yleensä ulosteen pitäisi kuitenkin normalisoitua parissa päivässä.

Jos pentu kuitenkin ripuloi useamman päivän ajan tai todella usein, on aika ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Samoin, jos pennun vointi heikkenee tai ripulin seassa on verta.

…kissanpentu ei syö?

Toisinaan pentu ei välttämättä syö säännöllisesti jokaisella ruokailulla ja siihen voi olla monia syitä. Ensinnäkin, pennun elämä on jännittävää ja toisinaan pentu ei välttämättä malta keskittyä syömiseen vaikka sillä olisikin nälkä. Kun pentu muuttaa uuteen kotiinsa, voi olosuhdemuutos vaikuttaa myös ruokahaluun eikä pennun ehkä tee heti mieli syödä. Jos uudessa kodissa tarjotaan eri ruokaa kuin kasvattajan luona, tai kun vaihdetaan penturuoasta toiseen ruokaan, pentu saattaa hieman vieroksua uutta ruokaa. Osa kissoista on myös yksinkertaisesti nirsoja.

Yli vuorokauden kestävä syömättömyys ei kuitenkaan ole normaalia, vaan silloin tulee ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

…kissanpentu aivastelee tai yskii?

Yksittäiset tuhahdukset ja aivastukset ovat täysin normaaleja eikä niistä kannata huolestua. Pentu nuuhkii paljon ja siinä samalla nenään voi tulla pölyä, omia karvoja tai muuta nenää ärsyttävää, joka aiheuttaa aivastelua tai tuhahtelua.

Jos kuitenkin aivastelu, yskiminen, silmä- tai sierainvuoto pitkittyy, oireet eivät helpota ja pennulla on muitakin oireita, esimerkiksi väsymystä, kannattaa ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

…kissanpentu nukkuu paljon?

Pikkupentu nukkuu usein yli puolet vuorokaudesta ja tarvitsee paljon lepoa kasvaakseen. Pennulla pitäisikin olla oma paikka, jossa se saa nukkua rauhassa. Oma rauhallinen paikka on erityisen tärkeä, jos perheessä on muitakin lemmikkejä tai pieniä lapsia.

Jos pentu on poikkeuksellisen väsynyt ilman selkeää syytä ja se vaikuttaa voimattomalta, kannattaa olla yhteydessä eläinlääkäriin.

…kissanpentu vetäytyy omiin oloihinsa?

Uuteen kotiin muutto voi jännittää pikkupentua niin paljon, että se haluaa vetäytyä johonkin piiloon, esimerkiksi hyllyn tai sängyn alle. Arkuus menee kuitenkin usein ohi muutamassa päivässä pennun kotiuduttua. Kannattaa olla yhteydessä kasvattajaan, sillä hän tuntee pennun ja osaa sanoa onko pennun käytös normaalia.

Etene aina pennun tahtiin, eli älä pakota arkaa pentua tulemaan pois piilopaikastaan vaan anna sen tulla sitten, kun se itse haluaa. Pentua voi toki houkutella esimerkiksi lelun avulla.

…kissanpentu rapsuttaa itseään usein?

Vastikään laitettu mikrosiru ja ensimmäisiä kertoja käytössä olevat valjaat tai kaulapanta voivat kutittaa pentua ja satunnainen rapsuttelu on täysin normaalia ensimmäisten muutamien viikkojen ajan.

Ota yhteyttä eläinlääkäriin, jos pentu raapii itseään voimakkaasti tai pakonomaisesti, iho menee rikki tai punoittaa, turkissa näkyy runsaasti hilsettä tai ulkoloisia. Samoin, jos kissa rapsuttelee korvaansa jatkuvasti ja korva punoittaa tai näyttää likaiselta, sillä silloin kyseessä voi olla korvatulehdus tai korvapunkkitartunta.

…kissanpentu söi jotain sopimatonta?

Pennut ovat uteliaita ja vikkeliä, eli ne saattavat silmänräpäyksessä syödä jotain sopimatonta. Ennen pennun tuloa kannattaakin siivota koti, tai alue jossa pentu tulee olemaan, turvalliseksi keräämällä pois kaikki pikkuesineet ja muut vaaralliset esineet kuten sähköjohdot.

Toisinaan pentu kuitenkin ehtii napata jotain suuhunsa kotona tai ulkona. Tutki rauhallisesti kissan suu ja yritä poistaa esine suusta. Kissan päätä ei kannata nostaa ylöspäin, sillä silloin kissa saattaa vahingossa nielaista esineen.

Jos kissa alkaa kakoa, voi esine olla juuttunut sen kurkkuun. Avaa silloin pennun suu painamalla suupieliä, jotta pentu avaa kitansa ja katso näetkö kurkussa jotain ja pystytkö poistamaan sen itse. Jos et, vie pentu välittömästi eläinlääkäriin!

Monet kasvit ovat kissalle myrkyllisiä, eli ne kannattaa pitää pennulta visusti piilossa. Tavallisia ja lähes joka kodista löytyviä kissalle vaarallisia kasveja ovat muun muassa liljat ja narsissin sipulit.

Yleisohjeita

Pysy aina itse mahdollisimman rauhallisena, vaikka tilanne näyttäisikin pahalta. Silloin pentu pysyy myös rauhallisena eikä turhaan pelästy enempää. Säikähtänyttä pentua on vaikeampi käsitellä ja ikävästä tilanteesta voi tulla traumaattinen, jos pentu pelästyy pahasti.

Älä anna kissalle ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä! Monet ihmisten lääkkeistä voivat olla vaarallisia kissoille. Myös koirille tarkoitetut ulkoloisten häätöön tarkoitetut lääkkeet voivat olla kissalle tappavan myrkyllisiä.

Kiinnitä kissan raapimispuu tukevasti niin ettei puu kaadu kissan hyppiessä sen tasoilla. Pidä myös huolta, ettei kissa pääse polttamaan tassujaan kuumalla hellalla tai polttamaan viiksikarvojaan kynttilän liekkiin.

Hanki lemmikin ensiapupakkaus. Voit ostaa valmiin kissan ensiapupakkauksen tai kerätä itse tarvikkeet sitä varten. Suosittelemme ensiapulaukkuun ainakin seuraavia tarpeita:

  • Keittosuolaliuosta haavojen ja silmien puhdistukseen
  • Steriilejä puhdistusliinoja tai desinfiointiainetta
  • Vanua
  • Ideaaliside
  • Pinsetit
  • Kynsisakset

Selvitä hyvissä ajoin, missä on lähin eläinklinikka ja missä on lähin iltaisin ja viikonloppuisin päivystävä eläinlääkäri. Se auttaa säästämään kallisarvoista aikaa hädän hetkellä, kun tietää heti minne mennä eikä tarvitse kuluttaa aikaa eri klinikoiden aukioloaikojen selvittämiseen. Agrian sovelluksesta löydät sinua lähinnä olevat klinikat kartalla.

Tutulta eläinklinikalta saa neuvoja myös puhelimitse. Tyhmiä kysymyksiä ei olekaan, vaan aina kannattaa kysyä, jos joku asia kissan terveyden suhteen mietityttää. Eläinlääkäri tai eläintenhoitaja osaa myös puhelimessa neuvoa kannattaako tulla paikan päälle käymään vai pystyykö vaivan hoitamaan kotikonstein. Voit myös konsultoida eläinlääkäriä videopuhelun kautta FirstVet-sovelluksen avulla.

Kasvattaja auttaa mielellään. Monissa asioissa voit kääntyä myös kissan kasvattajan puoleen.  Kasvattaja tuntee pennun ja sen vanhemmat ja tietää mikä on normaalia rodulle sekä juuri sinun pennullesi. 

 

Tykkää? 1 lukijasta 1 tykkäsi tästä, arvosana , 5 tähteä