Aktivointivinkkejä sisäkissalle

Kissa lelujen keskellä. Moni kissa haluaa leikkiä omistajansa kanssa mieluummin kuin yksin.

Toisinaan voi olla vaikea keksiä sisäkissalle hauskaa uutta tekemistä. Siksi olemme listanneet neljä hauskaa tekemistä, joiden avulla voit viihdyttää sisäkissaasi.

1. Ruokahaku

Yksi todella helppo tekeminen kissalle on levittää kissan kuivamuonaa moniin eri paikkoihin kotona ruoka-astian sijaan. Piilota nappuloita ikkunalaudalle, sopivan korkean hyllyn päälle, raapimapuuhun, jne. ja anna kissan etsiä ruokansa. Kissa pääsee käyttämään hajuaistiaan ja ruoka saattaa maistua tavallista paremmalta, kun sen löytämiseksi joutuu tekemään hieman töitä. 

2. Leiki kissan kanssa

Osta kissalle joku hauska uusi aktivointilelu, jota kissa voi jahdata, raapia tai mistä se voi yrittää saada herkkuja ulos. Muista ensin kaivaa kaikki vanhat lelut esiin ja tarkista onko uusille leluille tarvetta. Myös monet tavalliset esineet voivat toimia hauskoina leluina, kuten pieni pölyhuiska, pariton hanska tai tyhjä vessapaperirulla.

Kerää leikin jälkeen lelut pois, jotta kissa ei voi vahingossa niellä jotain lelusta irtoavaa pientä osaa. Siten seuraavasta leikkihetkestä tulee myös entistä hauskempi, kun lelut tuodaan esiin vain leikin ajaksi sen sijaan, että ne lojuisivat esillä koko ajan.

3. Opeta kissalle temppuja

Kissan voi koiran tapaan opettaa esimerkiksi istumaan, menemään maahan tai antamaan tassun käskystä. Varaa avuksi kourallinen kissan herkkunameja ja aloittakaa harjoittelu. Muun muassa kissablogeista ja YouTubesta löytyy paljon vinkkejä miten voit opettaa kissallesi temppuja, sekä inspiraatiota mitä kaikenlaista kissa voi oppia tekemään käskystä.

4. Ota kissa mukaan ulos

Yksi hyödyllinen taito, jonka voit opettaa kissallesi on valjaissa kulkeminen. Harjoittele kotona sisätiloissa ensin valjaiden ja hihnan kanssa kävelyä ja tehkää sitten pieni lenkki ulkona, esimerkiksi lähipuistoon. Kissa saa ulkoillessaan paljon uutta ihmeteltävää ja haisteltavaa.

Tykkää? 4 lukijasta 5 tykkäsi tästä, arvosana , 4 tähteä