Kissan klikkerikoulutus

Onko sinulla ulkokissa, joka viettää vähemmän aikaa ulkona syksyn ja talven tullen? Tai sisäkissa, joka vaikuttaa tylsistyneeltä? Kaikki kissat voivat hyvin saadessaan tekemistä ja mahdollisuuden käyttää päätään. Klikkerikoulutuksen avulla voit aktivoida kissasi ja opettaa sen tekemään hauskoja temppuja.

Osa kissoista osoittaa mieltään ollessaan tylsistyneitä tai muuten tyytymättömiä, esimerkiksi pissaamalla tai tekemällä kakat hiekkalaatikon ulkopuolelle. Toiset taas keksivät itselleen tekemistä, tai makaavat paikallaan ja odottavat, että jotain jännittävää tapahtuisi. Oli kissasi reaktio mikä tahansa, on klikkeriharjoittelu hyväksi kissan hyvinvoinnin kannalta.

Näin klikkeriharjoittelu toimii

Klikkeri, tai naksutin, on pieni laite, jossa on nappi, jota painamalla kuuluu klik-ääni. Sen avulla voit opettaa kissallesi lähes mitä tahansa temppuja, vain mielikuvituksesi ja jaksamisesi on rajana. Aloittaaksesi klikkeriharjoittelun tulee sinun opettaa kissallesi, että klik-ääni tarkoittaa, että kissa on tehnyt jotain oikein ja saa palkinnon. Siten klikkaus merkitsee kissalle, että se, mitä kissa tekee juuri sillä hetkellä, on oikein ja kissa saa pian palkinnon.

Opeta hauskoja tai käytännöllisiä temppuja

Aloittaessasi klikkeriharjoittelun, mieti mitä haluat kissan oppivan. Jos sinä ja kissasi olette aloittelijoita naksuttimen kanssa, kannattaa aloittaa helpoilla tempuilla, esimerkiksi opettamalla kissa istumaan tai tulemaan luokse. Netistä löytyy paljon videoita, joista saat inspiraatiota ja vinkkejä temppujen opettamiseen. Yleisimpiä ovat hauskat temput, mutta klikkerin avulla voit opettaa kissasi esimerkiksi teroittamaan kyntensä sohvan sijaan raapimapuun avulla.

Tykkää? 3 lukijasta 3 tykkäsi tästä, arvosana , 5 tähteä