Koiran iho hilseilee

Minulla on 1-vuotias pomeranian, jonka iho on alkanut hilseillä. Miten koiran hilseilyä voi hoitaa?

Eläinlääkärin vastaus:

Yleinen syy koiran hilseilylle on hilsepunkki (Cheyletiella). Ne aiheuttavat koiralle hilseilyä ja joskus myös kutinaa. Myös omistajalle voi tulla punoittavaa ja kutisevaa ihottumaa.

Oireet

Koiran iho on kuiva ja hilseilevä, turkissa on hilsettä. Hilse näkyy parhaiten yleensä koiran selässä. Koiran iho voi myös kutista.

Syy / aiheuttaja

Hilseilyn yleisin aiheuttaja on hilsepunkki. Toinen aiheuttaja on tali-ihottuma (seborrea), joka aiheuttaa rasvaista hilseilyä. Silloin koiran iho ja turkki ovat rasvaiset. Joissain tapauksissa tali-ihottuman taustalla voi olla joku toinen sairaus, joka tulee hoitaa, jotta hilseily loppuu.

Mitä voin tehdä?

Eläinkaupoissa ja eläinklinikoilla myydään koirille tarkoitettua hilseshampoota. Shampoon tulee antaa vaikuttaa 10 minuutin ajan ennen huuhtelua. Koiran ruokaan voidaan lisätä omega-3-rasvahappoja, jotta turkki ja iho voivat paremmin. Vaikutukset näkyvät tosin vasta viikkojen kuluttua.

Hilsepunkit häädetään eläinlääkärin määräämällä ulkoloislääkkeellä.  Kodin kaikki lemmikit (koirat, kissat ja kanit) on hoidettava samanaikaisesti. Hoidon aikana asunto tulee imuroida viikoittain ja aina imuroinnin jälkeen pölypussi tulee vaihtaa uuteen. Koiran viltit, makuualustat, harjat yms. tulee pestä vähintään 60-asteisesa vedessä. Muista imuroida ja puhdistaa myös auto.

Milloin eläinlääkäriin?

Ota yhteyttä eläinlääkäriin, jos hilseily ei lopu hoidosta huolimatta tai jos hilseily vaivaa koiraa kovasti.

Onko kyseessä akuutti tilanne?

Silloin suosittelemme aina olemaan suoraan yhteydessä eläinlääkäriin!

Soita videopuhelu FirstVetiin

Agrialla vakuutusturvaasi kuuluu ilmaisia videopuheluita FirstVetin eläinlääkärille

FirstVet

Tykkää?