Liikenneturvan mukaan lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan henkilön vasta noin 50 metrin päästä. Heijastimella varustautunut jalankulkija voi puolestaan näkyä jo 350 metrin etäisyydeltä. Pidempi etäisyys tarkoittaa autoilijan kannalta huomattavasti pidempää reagointiaikaa kohtaamistilanteessa.

Katuvalot eivät vapauta heijastimen käytöstä

Heijastimen käyttöä ei kannata unohtaa kaupungissa ulkoillessakaan. Valaistuissa taajamissa autonkuljettajan voi olla vaikea havaita pimeän aikaan liikkuvia jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Myös tummakarvaista koiraa voi olla erittäin vaikea havainnoida pimeässä. Katu- ja mainosvalot sekä puiden ja pensaiden varjot hankaloittavat osaltaan havainnointia. Lisäksi muut olosuhteet, kuten sade, sumu ja huurtuneet ikkunat heikentävät kuljettajan näkymää. 

Heijastin on helppo ja halpa tapa ennaltaehkäistä liikennetapaturmia, ja jopa pelastaa koiran henki. Pimeästä erottuva koira auttaa myös omistajaansa näkymään. Agrian tilastojen mukaan suurin osa lemmikkeihin kohdistuvista liikennetapaturmista tapahtuu tiheään asutetuilla alueilla, joissa tiet on valaistu.

Valitse koiralle sopivat heijastintuotteet

Lemmikkitarvikeliikkeissä on tarjolla laaja valikoima erilaisia heijastintuotteita kaikenlaisille lemmikeille: vilkkuvista valopannoista huomioliiveihin ja heijastaviin kaulapantoihin. Paras näkyvyys saadaan yhdistämällä sekä heijastin että huomiovalo. Silloin koira näkyy sekä pimeillä alueilla liikkuessa että ajovalolla valaistuna. 

Hankkiessasi heijastintuotteita, varmista, että ne ovat CE-hyväksyttyjä ja että niistä löytyy EN-merkintä. Heijastavia tuotteita valittaessa tulee huomioida, että yhtenäistä heijastavaa pintaa on mahdollisimman paljon ja että koira erottuu kaikista suunnista. Huomioliivi on usein turvallisin vaihtoehto. Talutushihnaan kiinnitetty heijastin puolestaan auttaa erityisesti pyöräilijöitä huomioimaan hihnan.

Jos koiralla on paksu turkki, pienet heijastimet tai valot hukkuvat helposti turkin sisään. Silloin koiralle kannattaa hankkia heijastinliivi ja kiinnittää heijastin tai valo koiran talutushihnaan.

Metsästyskoiralla huomioliivin tai heijastinpannan käyttö voi estää vakavan loukkaantumisen, jos koira syöksyy saaliin perässä tielle ja muun liikenteen keskelle. Näkyvä huomioliivi auttaa myös metsästäjiä erottamaan koiran saaliseläimestä usein vaativissa olosuhteissa.

Tarkista vanhojen heijastimien ja huomiovalojen kunto

Heijastimet eivät näy ikuisesti, vaan ne kuluvat käytössä. Varmista siis näkyykö vanha heijastin tarpeeksi hyvin vai pitääkö se vaihtaa uuteen. Valaise heijastinta neljän metrin etäisyydeltä ja jos heijastin näkyy heikosti, on aika hankkia uusi. Tarkista myös huomiovalojen paristot ja näkyvyys.

Agria Eläinvakuutuksen heijastinvinkit

  • Hanki koiralle sekä heijastin että huomiovalo. Heijastin näkyy parhaiten valaistuna, kun taas huomiovalo näkyy myös pimeässä.
  • Varmista, että heijastintuote on CE-hyväksytty ja että siitä löytyy EN-merkintä.
  • Paksuturkkiselle koiralle kannattaa hankkia heijastinliivi, joka ei huku turkin sekaan. Lisäksi heijastin tai huomiovalo kannattaa kiinnittää myös taluttimeen.
  • Varmista, että koiran heijastin tai huomiovalo näkyy joka suunnasta: sivuilta, edestä ja takaa.
  • Muista myös omat heijastimet! Omat heijastimet kannattaa kiinnittää hihoihin, taskuihin tai nilkkoihin.